2019 9. Skibotn

Näyttää siltä että tänäkin syksynä tapahtuu kevyt yritys päästä pienelle kierrokselle tunturiin. Nyt vallan vaelluksena, eli ”öitä teltassa” -reissuna, alkaen viikolla 36.
Toki ikäihmisten kyseessäollen laitoimme pienen säävaruksen ja pari sääpäivääkin on mukana, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin muutama kymmenen kilometriä ainakin yrittää viettää maastossa. Viikon verran olisi aikaakin, jotta johonkin kerkeäisi kävellä.
Kyseistä mäkeä olen könynnyt useita kertoja useammaltakin sivulta, mutta vain yhdelle huipulle olen toistaiseksi sillä päässyt joten olisihan siinä vielä näkemätöntäkin maastoa ja huippuja mielinmäärin.
Näemmä sivujen kuvakirjasto lakkasi kokonaan toimimasta, joten näillä mennään toistaiseksi:
Tuo kuva kertookin lähes koko haaveiden kohteen, aika näyttää lopputuloksen. Kevätaamu joen rannalla - luminen tunturi Middagsfjellet Keskipäivänvaara lumiset tunturit huippu huiput jyrkkä rinne Lappi maisema tunturimaisema lunta pakkanen pakkasaamu ranta joki Skibotnelva joenranta rantahiekka laakso Skibotndalen aamu aamuinen aamuhetki kevät kevättalvi huhtikuu

Eli kyseessä siis jälleen Skibotnin eteläpuolella oleva tunturimassiivi, mitoiltaan noin reilut kymmenen kilometriä pitkä ja viitisen kilometriä leveä. Sen huippuja pitkin pääsee kävelemään noin 30-40 kilometriä pitkän harjannevaelluksen, jos vain kelit (ja nykyisin jo kuntokin) sattuvat kohdalleen, vielä eivät ole sattuneet.

Varustepuolella ei ole viime vuosina tapahtunut juurikaan muutoksia, juuri jaksan noita kanniskella, eikä mikään ole mennyt rikkikään, joten samoilla romuilla liikkeelle. Tarkempaa luetteloa en nyt jaksa tehdä, mutta sopiva valikoima tuolta ao. vanhalta listalta lähtee mukaan, näyttäisi että aavistuksenomaisesti on kevennystäkin, koska on sentään syysretki kyseessä ja huomasin tuossa vielä että muutaman sata grammaa olisi mahdollista vielä jopa keventääkin.
http://trekking.omablogi.fi/varusteet/
Painoa on rinkassa nyt 7,8 kiloa noin viikon ruokavarojen kanssa, jossa on varmaankin parille päivälle ylimääräistä, mutta Norjan säitä pitkään seuranneena ei määrä tunnu ollenkaan liialta. Ruokaa en koskaan mitoita annoksittain, vaan kokonaismäärä on ratkaiseva, koska syön vain nälkääni, jolloin annosmäärä vaihtelee paljonkin. Ei siis aterioita kellon mukaan, eikä tavan vuoksi ja ruokaa onkin aina yleensä ollut reilusti mukana pahojen päivien varallekin, joten nyt pudotin hieman sen määrää.

 Putous - puro tunturipuro vesi virta uoma virtaava purovesi putous vesiputous Lappi tunturi ylänkö paljakka kallio kallioperä Keskipäivänvaara Middagsfjellet vuoristo Skandit
Vanha kuva Keskipäivänvaaran juurelta 500 metrissä.

Sää näkyy tälle reissulle tulevan nyt sellainen tyypillinen Norjan saderannikon sää, muutama tunti poutaa, sitten sataa, jonka jälkeen sade loppuu, kunnes alkaa satamaan, jne.
Pari päivää vielä…. Harvinaisen paljon on tuo sääennuste muuttunut viime päivinä. Viimeinen ennuste lupaa ainoastaan tokalle päivälle/yölle sadetta, muuten poutaa, ans kattoo sit.

synkan-paivan-aamu
Pilvet olivat välillä harvinaisen hauskannäköisiä.

Sopivasti ajopäivää seuraavana päivänä alkoi kurkkukipu, joka yleensä enteilee flunssan saapumista. Hätäpäissäni yritin uittaa nieluani kaverin Stroh 52:lla mahdollisimman usein, onneksi eivät poliisit sattuneet ajellessa paikalle, alkoholintuoksu oli melko voimakasta koko ajan, vaikka promilleja veressä ei ollutkaan yhtään.

kotini-on-linnani
Yksi Skibotnlandian parhaista puskaparkeista.

Autot jätettiin E6 -tien parkkipaikalle Bollmansveienin alapäähän ja siitä onkin hyvä nousta tietä pitkin Bunkkereille 550 metriin. Bunkkereilta eteenpäin Storgrytan amfiteatteriin noustessa on ikävän jyrkkä 50 metrin penger, joka säännöllisten sateiden jälkeen oli turhankin liukas ylösnoustavaksi. Tulin siitä alas keskeltä elokuun 2017 reissulla ja siitä päättelin ja rinnettä silmäillen oletin että ehkä oikeanpuoleinen sivu olisi paras kohta nousta ylöspäin siitä. No eipä ollut yhtään parempi, mutta ylös mentiin kuitenkin. Myös seuraava etappi laakson ja ylemmän tunturinummen välissä oli alastullessa ollut melkoista kivikkoa ja nyt päätimmekin mennä enemmän oikealta kyseisen kiviryteikön takaa ylös ja se valinta olikin hyvä, vaikeuksia ei ollut.
Teltat löimme pystyyn noin viiden kilometrin jälkeen suurinpiirtein seitsemänsadan metrin korkeuskäyrälle sopivan pehmeälle mättäälle, ei edes selkä ollut aamulla kipeä. Yöllä ropisteli hiukan vettäkin, mutta niin edellinen, kuin seuraavakin päivä olivat poutapäiviä.

vuonomaisema-aamulla
Sentään merimaisemille 700 metriin päästiin.

Kurkkukipu ei ottanut loppuakseen ja hiukan väsymystäkin tuntui tulevan sen seuraksi, joten jatkosta päättäminen tuli hyvinkin ajankohtaiseksi.
Myös ylhäällä huipuilla oli satanut syyskuun mittaan jo useammatkin lumet, jota asiaa en ollutkaan ottanut huomioon suunnitteluvaiheessa. Nimittäin tuollaisen kevyen kesäteltan pystyttäminen lumihankeen ei välttämättä onnistu ilman pientä etukäteissuunnittelua kovinkaan helposti. Ainakin koukkupäiset tikut olisi hyvät olla mukana, hiukan pituuttakin lisää olisi pelkkää plussaa ja itsestään seisova teltta olisi vielä parempi ratkaisu. Joskus on oltu kivikossa/lumessa tuollaisellakin telttaratkaisulla, siinä saa rassata aika pitkään, että saa kaikki telttatikut jäämään sopivaan asentoon kivikasojen alle, että teltan saa kunnolla pystyyn. Esim tuolla:
korkeanpaikanleiri
Ensin pienempi kivi kiilan alle, toinen päälle, tai suoraan narulenkin sisään, sitten painava kivi tai kaksikin päällimmäiseksi pitämään viritys paikallaan.
Nyt taisi lisäongelmana olla jo sekin, että kaikki kivet olivat jo pääosin lumen alla, eikä telttoja olisi saanut pystyyn ehkä ollenkaan parina päivänä.

7980net
Jatkoreitti olisi mennyt laakson kautta vasenta rinnettä/harjannetta ylös huipuille. Tästä kuvasta ei oikein näy lumen määrä, mutta suurennoksesta voi päätellä, että sitä kyllä oli jo kohtalaisesti vaakapinnoilla edellisvuotisten laikkujen lisäksi.

Epäilin myös että kesä/syyskamppeilla talvessa pistäytyminen voisi olla jo liikaa vähemmän tällaisissa maastoissa rymynneen kaverin sietokyvylle, joten jälleen tuli luovutusvoitto tämän tunturimassiivin suhteen, palauduimme siis tuloreitille.
Storgrytan amfiteatterin alapuoleinen 50 metrin penger odotti taas meitä liukkaine rinteineen. Nyt päätimme yrittää laskeutumista vasemmasta reunasta. Tein ensin pienen tutkimusretken ilman rinkkaa ja totesin siitäkin olevan reitin alas, joten kaikki reunat on kohta koluttu, hyvää kohtaa siinä ei olekaan, mutta pääasia että läpi pääsee.
Nousu bunkkerille ottikin sitten jo melko koville, joten kunto ei todellakaan ollut oikein kohdallaan ja päätös kääntymisestä tuntui hyvinkin oikealta. Onneksi loppumatka oli alamäkeä, ainostaan kilometrit tuntuivat tuplasti pitemmiltä kuin normaalisti.

auringonlasku-puskaparkissa
Siirryimme siis autolomailun puolelle.

Kurkku oli kipeä monta päivää, mutta pahempaa tautia ei onneksi tullut, hyvä niin. Norjassa ei koskaan tule valokuvatessa ja pikku retkiä ja päiväkävelyitä tehdessä aika pitkäksi, joten viikko – puolitoista tuntuu aina menevän liiankin nopeasti ja on pakko lähteä kotiin.

ruskametsa
Ruska tuloillaan, ei vielä parhaimmillaan.