2017 8. Skibotn

Toiveissa viettää kesän toinen lomaviikkokin jälleen samoilla tuntureilla.
Tältä reissulta jätänkin rinkasta pois jääraudat ja hakun, niitä tuskin enää loppukesästä tarvitsee, se tietää jo 1160 gramman kevennystä lastiin. Ehkä vaatepuoleltakin joutaa jotain pientä ”villapaitaa” kotiin. Kesäkuun alussa rinkassa oli tavaraa noin 7,6 kiloa, ja ruokaa kolmisen kiloa. Elokuussa paino putoaa lähemmäs kuutta kiloa ja jos muutaman päivän sääennuste näyttää hyvältä on ruokaakin varaa hiukan vielä säätää, silloin kulkukin on paljon sujuvampaa.

11.8. pe.
Huomenna lähtöpäivä ja rinkan painot on tiedossa, tavaraa 5.7 ja ruokaa 3.1 kiloa, yhteensä siis 8.8 kiloa. Menettelee, mutta yhtään en panisi pahakseni, vaikka olisi vielä hiukan vähemmänkin.
Sääennusteessa on jonossa pelkkiä matalapaineita pitkälle Atlantille asti ja vesipisaroita riittää lähes joka päivän enusteessa enemmän tai vieläkin enemmän, joten hiukan arveluttaa riittääkö mielenkiinto kuinka pitkälle, mutta sen näkee sitten rinteessä. Kyllä asuinpaikka hiukan lähempänä kohteita olisi hyvinkin plussaa harrastuksen mielekkyyden kannalta.
Kaveriksi sain nuoren miehen, joka juuri ennen reissua kävi reilun kuukauden harjoituslenkillä Camino de Santiagon reitillä.

12.8.la.
Aamulla kahdeksalta kohti pohjoista ja Norjanmerta ja Lyngenin vuonoa katseltiin illalla kuuden maissa.

Ilta

Lyötiin teltat pystyyn Nalluvuopion venevajojen parkkipaikalle, johon myös auto jäi muutamaksi päiväksi.

13.8.su.  VIIDAKKOON
Hyvin nukutti vaahtomuovipatjalla ja pakkaustöhötykseenkin meni vielä aikaa,
samalla myös selvisi lopullisesti, että osa kaverin vaellusvarusteista odotteli Barcelonassa postitusta Suomeen ja mm. sadevarustus oli lainavehkeiden myötä hiukan heikoissa kantimissa. Viimein yhdentoista maissa päästiin liikkeelle metsän siimekseen kohti Middagsfjelletin rinnettä. Hillatkin oli jo kypsiä pikku suolla.
Kesäkuun tutkimusretken jälkeen ajattelin, että rinne olisi myös kesällä kohtuudella noustavissa, vaan enpä ottanut huomioon sitä vihreää kasvustoa, joka haittaa kaikenlaista liikkumista vielä paljon enemmän kuin jäinen tai luminen rinne, joka askel on kokeiltava, kun ei jalansijoja näe.

Viidakossa on paikka jossa, viihtyy vaeltajakin….

Jyrkän puronuoman ylitys oli tälläkin kertaa vaikea liukkauden vuoksi, paikka onneksi löytyi vahingossa heti. Rinteen yläosassa tulivatkin sitten ensimmäiset iltapäiväkuurot.
Aikaa leiripaikalle meni seitsemisen tuntia, mikä oli muistaakseni parisen tuntia enemmän kuin kesäkuussa, sen verran kasvillisuus haittasi könyämistä.
Pienen iltakuvauslenkinkin sain vielä tehtyä kuurojen välissä, kaveri taisi tarvita pikku tirsat ennen kuin syötiin ja alettiin valmistelemaan yöpuulle menoa.
Teltassa ei oikein kuulunut puhelin, mutta muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen tuli kylä näkyviin ja kuuluvuus oli täydellinen.

14.8.ma.

Tänään joka tunnille olisi saanut kuvattua oman sateenkaaren


Aamulla alkoi sitten viidakon sadekausi, vaikka olimmekin jo paljakassa yli puolen kilometrin korkeudessa. Käytimme aamupäivän torkahteluun ja kahvitkin keittelin vasta yhdentoista maissa. Sade tuli kuuromaisina ryöpsähdyksinä ja yhden sellaisen reilumman aikana heräsin päivätorkuiltani siihen, että kyynärpää kastui ja lattialla oli puolen kahvikupin kokoinen lätäkkö, nytpä koitti ensimmäisen kerran sellainenkin päivä, että teltta vuotaa. Yritin tutkailla vuotokohtaa ja päädyin siihen, että vetoketjun yläpää sen täytyy olla. Seuraavan poutahetken aikana kuivasin kohdan ja vetäisin Jesset paikkaan. Sitten taas kuuroilemaan ja vuotokin jatkui. Edelleenkään en pystynyt paikallistamaan kohtaa tarkasti, mutta mietiskelin mitä viimeksi olin teltalle tehnyt ja tulin siihen tulokseen, että viimeisen ompelukorjauksen pystysauman tikinjäljet ovat jääneet huonolle tiivistykselle. Seuraavan poutapätkän aikana kuivasin sauman ja siihen vetäisin mailateippiä, se kun menee paremmin mutkille. Jo vot loppuivat vuodot, kotona sitten teippi pois ja Liquisolea kohtaan, niin paranoo lopullisesti.
Sen päivän aikana tuli molempien puhelimessa sääsovellus melko tutuksi ja poutahetkien keskustelupalavereissa päätimme, että meistä ei ollut lähtijäksi ylemmäs, mikäli sää ei suostu paranemaan. Vietimme toisen yön samassa leirissä.

Hyppy

15.8.ti.
Nukutti sentään puoli yhdeksään. Aurinko lämmitti telttaa, joten herääminen tapahtui paljon normaalia nopeammin. Yöllä oli satanut (ensi-?) lumet huipuille ja ne loistivat aamuauringossa vitivalkoisina.
Vaan eipä meille suotu sitä herkkua kovin pitkään, kahvit piti jo keitellä teltan suojissa ensimmäisen sadekuuron vuoksi. Satoi tunnin, viden minuutin pouta, aurinkokin vilahti, kunnes taas satoi. Se päivä oli sellainen.

Puro

Päivän varustepalaverissa totesimme, että myöskään kaverin pakkasvarustus ei ole oikein ajan tasalla, nimittäin huipuilla oleva lumi pölähteli reunalipan yli myrskytuulen voimalla puuskittain, eli siellä oli pakkaskeli koko päivän, joten vaihtoehtoisen reitin suunnittelu tuli hyvinkin ajankohtaiseksi ja ruokaakin oli jo syöty kohta kolmen päivän annokset.
Molemmat olimme samaa mieltä siitä, että alarinteen viidakkoon emme enää mene, molemmilla oli myös traumaattisia muistoja vuosien takaa tunturin toisella puolella olevasta Elsnesin laaksosta (pv. 8.8.), jonka viidakon tuskastuttamana ennustelin silloin jo tällaisten vaellusten kokonaan loppumista. Ylöspäinkään ei siis ollut asiaa. Ainoa korkeuskäyrien välinen alue, johon kuvittelimme mahtuvamme johti luoteeseen kohti Falsnesfjelletin pohjoisharjannetta.

Reitti

Päätimme kokeilla reittiä, jos siitä ei pääsisi, olisi ainoa mahdollisuus palata omia jälkiä takaisin ja sukeltaa viidakkoon ylöstuloreitille.
Illalla keli poutaantui ja kävimme 800 metrissä valokuvaamassa ja tutkimassa Kidalenin laaksoon avautuvia näkymiä.
Yö oli viileänpuoleinen, lämpötila varmaankin nollan paikkeilla.

16.8.ke.
Jälleen aurinkoinen aamu, myös päivälle oli luvattu poutaa, vasta illalla kuudelta alkaisi sade. Päätimme pikimmiten lähteä korkeuskäyrälle.

Lumiset huiput

Alku oli helppoa, hiukan ylös-alas, sitten tiukka 150 metrin nousu, hiukan tasaista ja sitten oltiinkin jo laskun kohdassa, josta ei kartasta pystynyt päättelemään, että pääseekö siitä vai ei. Oikea reuna näytti hyvältä, lukuunottamatta viimeistä paria metriä. Vasen reuna näytti kokonaan hyvältä, mutta se oli kauimmaisena ja ylempänä. Päätimme mennä keskeltä, jossa oli vieressä olevasta valtavankokoisesta möykystä irronnutta ja koko ajan myös irtoavaa kaikenkokoista heiluvaa kiveä, osittain päällystettynä märällä sammalella. Menimme mahdollisimman kaukana möykystä peläten irtoavia vyöryjä, joita ei onneksi silloin tullut. Viidenkymmenen metrin laskeutumiseen kului varmaan lähemmäs puoli tuntia, mutta ehjänä alhaalla kuitenkin.

”Louhos ja hyppyri”

Sitä seurasi laakson pohjan ylitys ja sitten alkoi toinen jyrkkä kohta. Se ei ollut kivinen vaan märkä ja ruohikkoinen, hakkukin oli tietenkin autossa. Siinä kului taas puolituntinen sadan metrin matkalla, mutta viimein olimme Raigepaktissa saksalaisten varustuksilla Falsnesfjelletin pohjoisrinteellä.

Korsu

Maisemakuvia, bunkkerin tarkistus ja entistetyn korsun vieraskirjaan nimet.
Sitten kunnon saksalaispolkua alaspäin 335 metriin, josta vanhaa polunpohjaa pohjoiseen kohti Falsnesia tielle ja takaisin Nalluvuopioon noin kuuden maissa illalla.
Sade oli myöhässä!

Kaikesta huolimatta Tromssan kiertokäynnin jälkeen katselimme ja suunnittelimme uusia mestoja tuleville reissuille.