2016 4. Kilpisjärvi

Huhtikuussa olisi tarkoitus lähteä hiihtelemään Kilpisjärveltä järven yli lännen suuntaan. Kunto, olosuhteet ja sää saavat määrätä vauhdin ja aikataulun ja hiihtäjät yrittävät vain huolehtia suunnasta perinteisillä menetelmillä, eli ensin katsellaan maaston mukaan, tarvittaessa kaivellaan karttakin esiin ja viimeisenä varmistuksena on sitten kompassi. Sen verran tuli sijoitettua viime vuonna suuntavakavuuteen, että uusi Bilteman kompassi syrjäytti vanhan kiinalaisen, jossa oli neulan tasapainotus hiukan unohtunut, tosin ei se tuossa uudessakaan aivan täydellinen ole.

barras
Tarkoitus olisi myös yrittää pistäytyä Barraksella, jos vain kelit sen sallivat. Tuohonkin aikaan on kohtalainen lumivyörykausi meneillään, joten mitään takeita ei yrityksestä ole, mutta haaveissa kuitenkin.

Ensimmäisenä mukaan ilmoittautunut kaveri taitaakin lähteä mieluummin Libanoniin rauhanturvaushommiin.
Ja toinen päätti ylinopeussakkojen jälkeen että suunniteltu sadan euron budjetti on liikaa hänelle!!
Joten yksinvaellusta näyttää pukkaavan, jos ei jostain kaveria pikapuoliin ilmaannu.

29.3.
Hiihtokelit alkaa olla lopuillaan ja tuli tuossa jo siirryttyäkin pyöräilyn puolelle Katalonian ympäriajon innoittamana.
Odottavan aika on pitkä, tarkan lähtöpäivän puuttuessa ehkä vieläkin pitempi, mutta ainakin kolmisen viikkoa vielä pitänee malttaa pysyä paikoillaan, ennenkuin pääsee liikkeelle. Täytynee pikkuhiljaa alkaa pakkailemaankin, onpahan olevinaan jotain aiheeseen liittyvää oheistoimintaa, joka vie asioita eteenpäin.

16.4.
Sattumien summana lähtöpäiväksi määräytyikin jo 17.4. sunnuntai, joten kiireinen viikonloppu edessä ruoka ja pakkausasioiden kimpussa, onneksi kaupatkin on nykyisin hyvin auki.
Pitkänajan sääennusteessa keskimäärin puolipilvistä ja sateetonta vähätuulista ilmaa.
———————
17.4.
Ajo Kilpikselle ja perille jo hyvissä ajoin illalla. Mallan parkissa oli rauhallista kölliä tähän aikaan vuodesta.

Saana

Saana

18.4.
Pirteä 18 asteen aamupakkanen ja loistavan aurinkoinen keli.
Auto Retkeilykeskuksen rantaan sunan taakse parkkiin, siitä oli hyvä lähteä suoraan jäälle hiihtämään.
Puuduttavan pitkät kymmenisen jääkilometriä veivät iltapäiväksi Kuohkimajärven tuvalle, jossa söin ja katselin päiväretkeilijöiden poistumista kohti Kilpisjärveä, loppujen lopuksi olin yksin tuvalla. En ollut etukäteen edes tietoinen koko tuvan olemassaolosta, mutta siinä kahvikupposen ääressä oli pakko hyväksyä se tosiasia, että pitemmällekään ei viitsinyt hiihtää, joten elämäni ensimmäinen tupayö oli edessä, tulipahan nyt sekin koettua vielä vanhoilla päivillään. Ei tarvinnut edes polttopuihin kajota, kun päiväkävijät olivat paistelleet kaminassa makkaraa koko päivän, mittari näytti 25-20 astetta pitkälle iltaan. Aamullakin oli lämmintä vielä toistakymmentä astetta, joten en alkanut enää lämmittelemään tupaa päiväretkeilijöille.

Tupa

Tupa

19.4.
Sitten  taas suksille ja ahkio pykälään. Pakolliset kuvat keltaisesta mokkulasta ja Goldajärveä pitkin länteen, sitäkin riittää lähes nelisen kilometriä.
Alkumatkasta tuli vastaan hirmuvauhtia lumi pöllyten jo hieman iäkkäämpi naishenkilö ison koiran talutusnuorassa ja ahkio perässä. Ylitorniolta kertoi olevansa ja ”tyttöjen” kanssa oli ollut reissussa, kunnes jäi vielä yksin kalastelemaan seurueen jo lähdettyä kotiin, kalaakin oli kuulemma tullut.

Aitaus

Aitaus

Järven toisessa päässä jo kaukaa pilkotti jotain vihreää rannan kummulla, kuin teltan harja olisi pistänyt lumesta ylös. Hieman lähempänä huomasin sen hiukan hautautuneen lumeen, kuin ehkä vähän kauemmin paikalla olleena. Vieläkin lähemmäs hiihdellen aloin katselemaan sen ympäriltä jotain liikkumisen jälkiä, joita ei ollut. Siinä vaiheessa taisin heittää ilmaan pikku toivomuksen, että toivottavasti tuo ei ole teltta! Rukoukseni kuultiin ja pikkuhiljaa möykky muotoutuikin vihreäksi lasikuituveneeksi, huh! Olisi ollut ehkä mielenkiintoista kurkistaa telttaan sisään, jos se sellainen olisi ollut.
Matka jatkui järven päässä olevalle sillalle, jonka yli urautuneena kesäretkeilijänä könysin tajuten hymyillen, että sata metriä aiemmin olisin voinut hiihtää mistä vain yli jäätä pitkinkin.
Siihen loppuikin sitten tasainen osuus ja alkoi koko loppupäivän kestävä nouseminen kohti Barrasta.
Johonkin aikaan iltapaivästä tuli vastaan jyrkkäseinäinen puronotko, jonka yli menoa ei ahkion kanssa voinut ajatellakaan, parhaimmillaan pystysuoraa kalliota ehkäpä 10-15 metriä. Kartalla ei noin pientä kohdetta voinut havaita, joten reittisuunnitelmiin tuli pikainen muutos. Kävin ensin ilman ahkiota hiukan ylempänä katselemassa tilannetta, mutta roilo näkyi jatkuvan ylöspäin haarautuen ja mutkitellen ainakin satoja metrejä ja tietenkin koko ajan nousten. Alempana sitävastoin oli kohta josta pääsi rotkon pohjalle parin ahkion kaatumisen jälkeen, joten pian olin sen pohjalla labyrintissä joka jatkui hiukan sinne-tänne siksakkia, päättyen toiseen kohtisuoraan olevaan poikittaiseen puronotkoon, jonne ei päässyt, koska se oli paljon syvemmällä ja joka jatkui alaspäin näkymättömiin, tilanne siis vaikutti vahvasti umpikujalta. Päätin laittaa teltan pystyyn ja alkaa iltahommiin, koska muutakaan ei enää voinut tehdä.

Korkeanpaikanleiri

Korkeanpaikanleiri

Ahkion kanssa ei siitä pääsisi, mutta ilman sitä kyllä, joten ajattelin huomenissa lähteä tutkimaan tunturia päiväretkellä, ehkäpä jopa hiukan kavuta sille, vaikka se taisikin olla vielä melko kaukana. Tosin jo aiemmin olin ollut huomaavinani useita lumivyöryn jälkiä koko sen etukolmiossa ja huipullakin näytti olevan melko reilunkokoinen lumilippa roikkumassa itäseinämän yläpuolella, mutta sen näkisi sitten lähempää tarkemmin.

Kuvasta sitten kotona näkyikin asiaan varmistus.

Kuvasta sitten kotona näkyikin asiaan varmistus.

Hiukan siinä vajavaisella lumituntemuksellani vessasyvennystä kaivellessani huolestutti myös lumen koostumus mitä syvemmälle monttu eteni. Pinnalla oli ensin 5-10 senttiä irtolunta, jonka alla oli muutaman millin jääkuori, olisko ollut parin lämpöisen päivän tai vesisateen tuotoksia, jonka alla sitten oli yhtenäinen koko talven sataneen lumen kerros, joka tietenkin muuttui jäisemmäksi mitä alemmas mentiin, loppujen lopuksi maltoin lopettaa kaivamisen vasta hiukan toista metriä kaivettuani, kun lumi muuttui koko ajan jäisemmäksi ja lasihelmimäisemmäksi. Siinä vaiheessa kun kyllästyin kaivamiseen, oli se täysin jo sitä niinsanottua varsinaista kuulalaakeria, jota ei esimerkiksi saanut tallottua kovaksi millään, se vain rullautui jalan alta pois.
Kuvassa olevat vyöryt lienevät ns. irtolumivyöryjä ja yllämainittu jääkerros ehkä oli pitänyt vaarallisemmat laattalumivyöryt toistaiseksi kurissa, mutta jos se laukeaisi saattaisi koko rinne tulla pohjiaan myöten alas. En tiedä kuinka kauan tällaisilla päivälämpötiloilla tilanne jatkuisi samanlaisena. Toki itse rinteessä lumen koostumuskin olisi varmaan hiukan erilaista.

20.4.
Mutta onneksi asiaa ei tarvinnut pohtia sen enempää, koska aamulla ei ei nähnyt tarkemmin yhtään mitään, näkyvyyttä oli ehkäpä viitisenkymmentä metriä ja luntakin tuli kuuroina aina välillä taivaan täydeltä. Odottelin rauhassa pari tuntia kahvipannua tyhjennellen kelin kehittymistä ja mietin, miten vapaapäivän käyttäisin, jos sellaisen pitäisin.

Aamu

Aamu

Tässä vaiheessa täytyy totuuden nimessä kertoa, että en juurikaan rakasta hiihtämistä, vaikka talvisin kunnon vuoksi sitä hiukan harrastankin, puhumattakaan monikymmenkiloisen ahkion vetämisestä, joka on aivan turhantuntuista hommaa vanhalle miehelle. Ainostaan mahtavat tunturimaisemat saavat ihmisen ryhtymään moiseen hulluuteen ja nyt niitä maisemia ei näkynyt. Selkäkään ei oikein kestä makailla teltassa määräänsä enempää ja koska myöskään Barraksen huiputtelun suhteen ei suurempia suorituspaineita ollut löin teltan kasaan ja läksin valumaan paluumatkalle.

En jaksanut nousta takaisin kuruun, josta tulin alas rotkoon, koska hiukan alempaakin pääsi sieltä pois. Olisi kuitenkin ehkä pitänyt, koska alempana oleva reitti oli juurikin sillä korkeuskäyrällä jossa harjanteet sukeltivat toinen toisensa perästä jyrkästi alaspäin ja joka muutti reitin kallellaan olevaksi vuoristoradaksi. Loppujen lopuksi piti kuitenkin nousta hieman ylemmäksi, että eteneminen helpottui.
Lumisadekin väheni tunti tunnilta ja pilvet alkoivat välillä rakoilla ja alempana niitä olikin hieman vähemmän. Pari kertaa oli sellainen White-out-laskettelutilanne, että vaikka maiseman näki vähän kauemmaksikin, ei maastossa olevaa metrin pudotusta näkynyt ja se tuo oman hauskan lisänsä ahkion kanssa lasketteluun, aloinkin välttämään suoraan laskemista ja matelin hiljaista sivuluisua alaspäin.

Porot

Porot

Goldajärven sillalle saavuttuani alkoi aurinkokin jo pilkahdella pilvien lomitse harvakseltaan, Barras naapurihuippuineen tosin istui tiukassa pilvessä ja vielä seuraavanakin päivänä sitä kiersi tonsuurimainen pilvikerros ympäriinsä.
Sitten taas kilometritolkulla tasaista järvenjäätä, nyt hieman suorempaa kulkien, löysin osalle matkaa jäljetkin joita seurata, tosin umpinenkaan ei kovin paljon upottanut. Joissain kohdissa, joita aurinko oli lämmittänyt pitempään, alkoi lumi kertyä suksenpohjiin ja jouduin laittamaan silikonia pohjiin.
Ruokatauolle taas Kuohkimajärven tuvalle ja syönnin päälle ramaisi 25 asteen lämpö sen verran, että jäin jälleen yöksi, koska muita tarjokkaita ei ollut, eikä taaskaan ollut lämmityshommia.

Saana

Saana

21.4.
Siitäpä sitten aamulla taas reipas kymppi maaliin, jossa olin joskus iltapäivän alkupuolella.

Kelit heittäytyivät taas vallan mukaviksi, joten en malttanut vielä lähteä kohti etelää, vaan kävin kaupassa ja tankilla ja lähdin kohti pohjoista kuvaamaan Norjan rannikon kevättä.
Myös tulevan heinäkuun lopun kohde tuli käytyä tarkistamassa Signaldalenissa, ettei se ole karannut sitten viime käynnin.
Ajelin rannikkoa pitkin lounaaseen ja poistuin ennen Narvikia Kiirunan liittymästä Ruotsin suuntaan. Torniojärven rannalla on hyvä vesivessallinen yöpymispaikka, jota on tullut käytettyä usein ennenkin.

22.4.
Ajopäivä kotiin.

Ja melkoinen määrä kuvia tulee myös Vastavaloon lähiaikoina.