2014 7. Lyngen (Marko)

Marko + kaveri Lyngenissä
Merikalastusta ja helteinen visiitti Otertindenin harjanteelle.

Aurinko oli jo varhain aamulla polttanut sinervältä taivaalta pilvet pois. Keltainen sisäteltta hehkui auringonvalossa silmäluomien läpi. Kuuma ilma väreili ja tuoksui paistuvalle telttakankaalle, muoville, untuville ja horsmalle. Kello oli kuusi sunnuntaiaamuna Lyngenissä, Storfjordenin länsirannalla Bogefjellin ja Elvevollin puolivälissä. Olimme lauantaina alkuillasta leiriytyneet ja kalastelleet rannalta turskaa ja seitiä puolille öin asti. Telttamme olivat tien ja vuonon väliin jäävällä kapealla kaistaleella. Liikenteestä ei ollut juurikaan haittaa koska sitä liikkui tiellä harvakseltaan. Teltat seisoivat muutaman neliön kokoisella ruohikkoisella kumpareella aivan kallioisen jyrkänteen reunalla josta ranta putosi jyrkästi vuonoon. Laskuveden aikaan muutaman metrin levyinen lohkareinen ja levän valtaama rantakivikko oli täydellinen kalapaikka. Illalla olimme seuranneet pareittain kalastavia pyöriäisiä jotka saivat seitiparven hyppimään vedestä aivan rannan tuntumassa. Pyöriäisten evät nousivat pintaan lähimmillään vain noin kymmenen metrin päässä rannasta. Kuulimme selvästi kuinka ne pintaan noustessaan hörppäsivät ilmaa sisäänsä ennen pitkää sukellustaan. Niiden liike  oli luonnollisen jouhevaa, hallittua ja rauhoittavaa. Ne uivat ja sukelsivat loivan s-kirjaimen muotoista rataa syvyyksistä pintaan, kadoten takaisin syvyyksiin ja ilmestyen taas kohta pintaan taas jossakin edempänä vuonoa. Tienvarren leiripaikkakin saattoi Lyngenissä olla täydellisen idyllinen. Maisemalla oli asfaltin tuntumassakin tarjottavana kaikki mitä odottaa saattoi. Nyt kelikin oli vielä mitä mahtavin muuhunkin kuin pelkästään maisemien tiirailuun rannalta.

Leirin paketoinnin ja aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kohti vuonon pohjukkaa ja Oterenin kylää (Saukkonen), siitä pohjoiseen Storfjodin –kylälle, käännös Kitdaleniin ja Cávkosvarrin länsipuolelta edemmäs etelään. Hiekkatietä alas laaksoon  laskeutuessamme Otertindenin näyttävää sivuprofiili kulki auton oikealla sivustalla. Jätimme auton parkkiin Sorfjelltindenin ja Otertindenin välistä laskevan  Luhppujohkan lähelle, kapean hiekkatien laitaan. Niityn takana itään kurotteli Mannfjelletin  päähuippu 1552 metrissä.

Astuimme tieltä metsän suojaan ja aloimme  nousta ylös Luhppujohkan vasenta laitaa. Koivu- ja leppämetsä suojasi hetken paahteelta, mutta nopeasti lyhytkasvuinen metsikkö alkoi harveta. Joki pauhasi muutamia kymmeniä metrejä alempana syvällä uomassaan. Jyrkät kalliot ja soratöyräät reunustivat sitä molemmin puolin. Toisaalla sama vesi vaahtosi valkoisena halki repeytyneen kallion haavassa ja toisaalla hieman leppoisammin jyrkkien kupareiden ja vihreiden lehtomaisten rinteiden välissä. Otertindenin kaksoiskartiot vartioivat maisemaa heti uoman toisella puolen. Aurinko porotti täydellä voimallaan paljaalta  taivaalta. Viimeisetkin lyhytkasvuiset koivut jäivät taakse, kohta myös pensaat, maasto muuttui yhä karummaksi. Viidensadan korkeusmetrin jälkeen oikaisin Luhppujohkkan pohjoispuolelle suoraa kohti Oterin huippuja. Muutamat porot hakivat lievitystä helteeseen ylempänä rinteellä  jyrkän lumilaikun päällä. Jäin jyrkän rinteen varvikkoiselle olkapäälle odottamaan kaveriani, syömään eväitä ja nauttimaan maisemista.
Lepotauon jälkeen jatkoimme yhdessä luoteeseen pitkin Mortensdalenia, nousten loivasti ylemmäs Cavkosvarrin rinnettä. Otertindenin matalampi etelähuippu oli terävänä vieressä, sen  takana itse päähuippu pysytteli jyrkän rinteen takana piilossa.
Pariin otteeseen kaikui seinämältä putoavien irtokivien pauketta ja kumua. Nousimme pensaikkoisia hyllyjä pitkin mutkitellen yhä ylemmäs. Lopulta varvikossa kahlaaminen loppui ja rinne muuttui irtonaiseksi soraksi ja rakaksi. Tarkistimme verkosta tulostamastani kartasta reitin ennen kuin valitsimme oikean sorarännin jota pitkin aloittaa nouseminen ylemmäs. Ensimmäinen ränni vei ylempänä umpikujaan liian jyrkälle, joten jatkoimme vielä parisataa metriä edemmäs kunnes käännyimme hieman viistosti taaksepäin ja ylös kohti huippua. Rännin pohja oli irtonaista soraa ja hiekkaa ja askeleet valuivat painon alla aina hieman alaspäin. Aurinko tuntui polttavana kasvoissa, olkapäissä ja pohkeissa. Aurinkovoide oli tietysti hyvässä tallessa autolla. Ylempänä kuivalla rinteellä tajusin myös unohtaneeni täyttää toisen vesipulloni. Toisessa hölskyi vielä kolme desiä lämmintä vettä. Rännin seinämät tarjosivat hetkittäin hieman varjoa ja yritin kulkea poissa paahteesta, niin lähellä kallioseinämää kuin suinkin.  Noin 1000 korkeusmetrin kohdalla irtonainen sora vaihtui rakaksi ja ränni jyrkkeni. Lopulta ylhäällä edessä kalliossa aukeni railo josta näkyi tummansinistä taivasta. Ränni päätyi n. 1150 metrissä harjanteen olkaan joka tippui jyrkästi Cavkosvarrin koillisrinteelle. Alhaalla kiemurteli Signaldalelva ja  edempänä Storfjordenin vuono merelle asti. Vasemmalla puolellamme jyrkän seinämän jälkeen harjanne vei pohjoiseen Oterrakslalle (1235m)  ja oikealla reitti jyrkkeni kohti Otertindenin  huippua.

Jatkoimme oikealle, mutkitellen kapeita hyllyjä pitkin yhä ylemmäs. Rinne jyrkkeni nyt entisestään, oikeata reittiä piti etsiä jatkuvasti ja kädet ottaa avuksi etenemiseen. Toisinaan aiemmat kävijät olivat latoneet kivistä pieniä kekoja, joskus näkyi pienissä soralammikoissa heikkoja painanteita edeltävien askeleista. Hivuttauduimme kaltevia kallioita myöten ylemmäs kunnes rinne alkoi taas tasoittua pelkäksi kävelyksi ja ymmärsimme tulleemme yhdelle Otertindenin esihuipun laelle. Etenimme kohti päähuippua kunnes tiemme päättyi viitisentoista metriä jyrkkään pudotukseen alas. Edessämme oli samankaltainen kahden jyrkän kallioseinämän välinen repeämä minkä olimme äsken jättäneet taaksemme. Korkeusmittari näytti lukemaa 1230m . Jyrkänteen takana oli itse päähuipulle nouseva jyrkkä, mutta ilman kiipeilyvarmistuksia edettävä seinämä. Nyt olimme kuitenkin umpikujassa ja reitti huipulle lähes pystysuoran pudotuksen takana. Evästauon jälkeen aloimme varovaisesti laskeutua takaisin. Paluu oli paljon haastavampaa, oli syytä harkita jokainen jalan- ja kädensija tarkasti. Muutamaan otteeseen jouduimme etsimään tunnistettavia kallionmuotoja, lohkareita tai jälkiä sorassa löytääksemme sen saman reitin jota pitkin olimme nousseet ylös. Jouduimme hitaasti hivuttautumaan kalliota pitkin alemmas näkemättä alempana odottavaa hyllyä, se pysytteli alas kaartuvan kallion alapuolella piilossa. Muutaman kymmentä korkeusmetriä alempana lähti rinteen lounaispuolta, Mortensdalenin puoleiselta pystysuoralta seinämältä viistosti alas alle metrin levyinen hylly jota tutkailimme mahdolliseksi reitiksi Oterin huipulle vievälle seinämälle. Hyllyltä oli korkeimmillaan ehkä noin parinkymmenen metrin pystysuora pudotus alas rinteelle ja sen alapuolella näkyi alemmas laskeva ränni jonka pään olimme noin 700 metrissä ohittaneet. Ränni päättyi ylhäällä pystysuoraan 5-10 metriä korkeaan kallioseinämään. Hieman päälle kaatuvan seinämän varjossa oleva kapea polku kaarsi vajaan kymmenen metrin päässä mutkan taakse piiloon, emmekä käynet katsomassa olisiko se edettävissä koko matkaltaan.
Arvoimme myös hetken muita mahdollisia reittejä ylemmäs, mutta lopulta jatkoimme takaisin kakkosrännin yläpäähän harjanteelle josta aloimme  lasketella alas kohti laaksoa. Olin jo polttanut poski- ja olkapääni auringossa ja ne kuumottivat arkoina ja punaisina. Laskeuduimme vauhdilla n. 700 metriin jossa meitä vastaan nousi kolmen ruotsalaisen seurue koira mukanaan. Porukalla oli kypärät, valjaat, köydet, hakut ja muut kiipeilyvermeet  mukanaan. Tutkailimme yhdessä heidän karttaansa ja yritin antaa osviittaa reitistä huipulle vievälle rinteelle. Paluumatka autolle sujui ripeästi. Koko reissuun autolta ylös ja takaisin kului vajaat neljä tuntia. Pidimme matkalla muutamia lyhyitä eväs- ja juomataukoja, mutta eteneminen oli rivakkaa, alastullessa osittain puolijuoksua.
Reissun lopuksi maistui kylmä ja raikas Luhppujohkan vesi ja kylpy sen hiekkapohjaisessa ja verkkaisessa uomassa. Huippu jäi tällä kertaa käymättä, mutta hieno reissu joka tapauksessa. Keli oli ehkä liiankin loistava, siitä muistutuksena auringon punaiseksi paahtama iho, jolle nyt viimein sain levitettyä salvaa helpotukseksi.

KUVIA