2013 9. Okstindan

Norjaan tottakai….. jospa itsekin edes yhden huiputuksenkin saisi tälle kesälle, kuvaaminen kuitenkin toki pääasia.
Oksskoltenin juurella käydään yöpymässä ja rukoilemassa säänhaltijoilta armoa. Oksskolten on koko Keski- ja Pohjois-Norjan korkein huippu, joten lunta lienee jo huipuille tullut, toivottavasti ei liikaa, että jaksais nostella vanhoja kinttuja kinoksissa.

7.9. la.
Illan koittaessa on auto jälleen tuoreruokia vaille pakattuna.
Tällä kertaa siirtymiset hoitaa Fiat Punto, koska kesän kolmas reissu on tarkoitus päästä mahdollisimman pienellä bensamäärällä ja muutenkin minimibudjetilla.
Kaapeista kerättyjen kuivamuonien lisäksi kävin kaupasta noin viidelläkympillä hiukan tuoreempaa muonaa, joilla sitten viikko pitäisi hyvinkin päästä eteenpäin.
Lähtö heti aamulla, rauhallisesti ajaen ja valokuvaillen, yöpyminen jossain Ruotsin ylängöillä ruskan loisteessa ja perille maanantaina päivällä.
Sääkin näyttäisi tällä kertaa suosivan hieman paremmin, vielä ei yhtään pisaraa kymmenen päivän ennusteessa.

8.9. su.
Kello 09.00 liikkeelle, tankkaus Torniossa ja illaksi Ruotsiin Tärnabyn nurkille lähelle Norjan rajaa.

9.9. ma.
Rauhallista huruttelua rajan yli Norjaan Umbuktaan, josta sivutielle kohti Kjennsvasshyttaa ja hiukan vielä ohikin tien päähän saakka, jossa yöpyminen kallioilla padon vierellä.

10.9. ti.
Aamulla aikainen herätys, kamojen kasaus ja jo seitsemän maissa oltiin polulla nousemassa kohti kolmesataa metriä korkeammalla olevaa solaa, josta laskeutuminen Austre Okstindbreenin jäätikölle tapahtui.
Huipulle oli matkaa reilut viisi kilometriä ja nousua noin 1400 metriä.
Parin tunnin päästä pidimme pienen välipalatauon solassa ja katselimme auringon nousemista Okstindanin ylle erittäin lämpimässä syyssäässä. Uudesta lumesta ei ollut haittaa, syksy on ollut hyvin lämmin ja aurinkoinen.
Laskeuduimme muutamat kymmenet metrit alaspäin pitkin hiekkaista polkua, joka sitten loppuikin jäätikön reunaan. Siirryimme jäälle.
Olin tarkkaan tutkinut karttoja ja valokuvia, joiden perusteella tein suunnitelman reitistä.
Tarkoitus oli ylittää jäätikön loivempi alaosa ja jatkaa kiipeämistä toisen puolen kallioita pitkin. Käsitykseni, että sen voisi tehdä ilman jäärautoja, liukui peilinkirkasta jäätä myöten piankin alla olevaan sulamisveteen.
Pääsimme muutamia kymmeniä metrejä kohti jään keskustaa, kunnes se hiukan jyrkkeni, jolloin eteneminen oli mahdotonta. En koskaan muista kulkeneeni niin liukasta jäätikköä pitkin.
Palasimme takaisin ja pienen harkinnan ja päänpyörittelyn jälkeen kokeilimme reitti B:tä, joka löytyi jäätikön oikeasta reunasta ylhäältä tulleen kivivanan muodossa. Sitä myöten etenimme reunaa ylöspäin reilun rupeaman ja pääsimme vielä jatkamaan muutamien pienten puronpohjien avulla, mutta viimein sielläkin tuli seinä vastaan liukkaiden kumpareiden muodossa, joten oli vain yksi mahdollisuus, eli palata takaisin.
Olen viime vuosina joutunut luopumaan kaikenlaisista ylimääräisistä kantamisista, joihin valitettavasti jääraudatkin nykyisin jo kuuluvat, joten eipä asialle voinut mitään, palasimme alas. Kaikkine kiertelyineen saimme kasaan sentään viiden tunnin ja noin viiden kilometrin aamukävelyn.
Autolle palattuamme hurautimme tuota yksikaistaista pikkutietä jälleen kuorma-autoja väistellen reilun 40 kilometrin matkan takaisin päätielle Umbuktaan. Siitä olikin lyhyt matka Mo i Ranaan, jossa eksyimme pienelle päällystetylle näköalatielle. Tie loppui tietoliikennemaston luokse, josta jatkoimme jalkaisin ylöspäin lukitulle autiotuvalle saakka 650 metriin. Polku olisi jatkunut vielä sata metriä ylemmäksi, mutta matkaa huipulle oli vielä toista kilometriä, joka ei sillä hetkellä houkuttanut nousemaan sitä loppuun saakka.
Siitäkin oli aivan mahtavat näkymät kaupungin yli kolmenkymmenen kilometrin päässä olevalle Svartisen-jäätikölle ja muuallekin ympäristön tuntureille.
Päätimme seuraavaksi suunnata Börgefjellin kansallispuistoon.

11.9. ke.
Pienen aamuajelun jälkeen olimme Simskardetissa Börgefjellin portilla.
Sää oli samanlainen kuin keväälläkin käydessäni, paitsi että ei satanut, mutta pilvet roikkuivat tänäänkin hyvin alhaalla, joten halu lähteä huiputtelemaan ei herännyt, tyydyimme siis vain kuvaamaan joella. Huiputus oli lisäksi edellyttänyt paria yöpymistä rinteillä ja oikeastaan se ei varsinaisesti ollut tämän reissun suunnitelmissa, vaikka siihen olikin tarvittaessa hieman varauduttu. Sää kuitenkin jälleen päätti asian puolestani Börgessä.
Tielle taas. Ajelimme illaksi napapiirille Saltfjelletin ylängölle Saltfjellet-Svartisen kansallispuiston reunamille.

12.9. to.
Aamulla oli taas hinku hieman ulkoilla ja kun kelikin oli aivan hyvä suuntasimme tuntureille.
Huipuksi valikoitui hieman alle kilometrinen Kjemåfjellet, josta selvisimme kaikkine kapelluksineen noin viidessä tunnissa.
Matka jatkui Junkerdalenin kautta kohti Ruotsia ja yöpymistä.

13.9. pe.
Käytimme päivän tutustumalla Ruotsin erämaaseutujen mahdollisimman pieniin ja syrjäisiin hiekkateihin ja mm. Storforsenin koskeen.
Puntokin teki kulutusennätyksensä torstaina Norjasta kalliilla hinnalla tankatun bensan pelossa, 4.2 litraa sadalle kilometrille, seuraava tankkaus tapahtui vasta Iissä lauantaina.

14.9. la.
Loppusuora ilman yllätyksiä kotiin.
Matkaa taittui kaikkiaan 2845 km. keskikulutuksella 4.7 litraa sataselle.
Matkakulut siis noin 120 euroa per nuppi.

MUUTAMIA KUVIA

Lokakuussa maailma muuttui sen verran, että sain vanhat alumiiniset jäärautani takaisin kotiin, tästedes ei enää liukastella!