2010 8. Sarek

Pe. 6.8. kahdeksan aikaan lähdin ajelemaan Jyväskylästä kohti Oulua. Kiirettä ei ollut, koska kaveri pääsi töistä vasta kolmen maissa, joten käytin paljon aikaa valokuvaamiseen.
Loppujen lopuksi olinkin perillä juuri kolmelta sen kummemmin odottelematta.
Tuntia myöhemmin auton nokka oli sitten kohti Kvikkjokkia.
Lieköhän jossain Tornion huitteilla, kun huomattiin yksien vaelluskenkien vajaus retkikamppeissa, joten pikainen käynti Haaparannan H-myymälään korjasi tilanteen kuntoon.
Kohti lännen maita, pienempää oikotietä kohti Bodenia, jota ennen vain muutama kilometri pelokas pikkukarhu painui takaisin puskiin, kun säikyttelimme hänen tienylitysaikeitaan. Kuva jäi valitettavasti saamatta, vaikka kamera olikin valmiudessa, kohde poistui salamaakin nopeammin paikalta. Etsinnöistä ja odottamisesta huolimatta, ei toivottua tienylitystä tapahtunut, jota asiaa ei ainakaan edesauttanut edelläajaneen auton suulaan ruotsalaisnaisen äänekäs papatus ja hyörintä ympärillämme.
Tyhjin muistikortein kohti Jokkmokkia, jossa pikainen tankkaus ja
matka jatkui upean järviketjun pohjoisrantaa kohti Kvikkjokkia.
Perillä oltiin reilusti ennen puoltayötä, mutta menohaluja polulle ei tuntunut olevan, joten yövyimme siellä.

La. 7.8. Aamuherätys jo tavaksi tulleen kirkkaansinisen taivaan ja lämpöisen auringonpaisteen myötä, viimeiset tarkistukset ja polulle.
Vaelluksen ensimmäinen päivä, huolimatta jonkinlaisesta alkuinnostuksesta, on nykyisin osoittautunut vaelluksen turhimmaksi päiväksi, johtuen itikkametsissä tapahtuvan alkusiirtymän, rinkan painon (joka tosin nyt oli vain hiukan reilut 10.5 kg.), yms. seikkojen yhteisvaikutuksesta.
Kvikkjokkista lähtiessä ovat vielä kivinen alkunousu, liian tuttu polku ja tällekin päivälle suotu helle pisteenä iin päälle.
Hermostuneessa vaelluksen odotuksessa ja kesän helteissä huonosti nukutut yöt ovat varmaankin myös jättäneet jälkensä, joten ensimmäisen päivän 13 kilometrin matka ja nousu 300 > 700 metriin Pårekslättanin reunalle edellisestä ruskavaelluksesta tuttuun paikkaan oli toki aivan hyväntuntuinen siirtymä.
Aivan tietoisesti en ottanut edes koko päivänä kameraa esiin ennenkuin teltta oli illalla pystyssä, tietäen kuinka kauan saan kulumaan kuvaamiseen aikaa etenemisen kustannuksella. Siitä eteenpäin kampe sitten jo riippuikin kaulassa.

Su. 8.8. Jälleen kuuma, tosin vain puolipilvinen päivä. Ei kuitenkaan paras mahdollinen siirtymäsää.
Pårte
Pårekslättanin tasangon ylityksen jälkeisellä Pårekin kahlaamolla vesi oli niin vähissä, että osa askelmista oli näkyvillä vedestä.
“Jättiläisen askelmat” ovat kuitenkin liian kaukana toisistaan, joten niiden välissä hiukan syvemmällä vedessä on tavallisia kiviä, joista vielä osa heiluu holtittomasti, joten kuivin jaloin ylipääsy ei välttämättä kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Kahluuvälineitä en toki kaivellut esiin, elämässä pitää olla edes hiukan jännitystä.
Kahlaamon jälkeen polku vielä jatkuu ylös rinteeseen ohittaen Pårekin lapinkylän vasemmalta puolelta, kaartaen sitten länteen kohti Pårtea.
Me kuitenkin jätimme polut taaksemme ja jatkoimme puronvartta vielä hiukan ylöspäin pajukot kiertäen ja kaarroimme oikealle itään kohti viiden kilometrin päässä alkavaa Ivarlakoa. Stuor-Jertan jälkeen loiva parin kilometrin matkalla tehtävä yli 100 asteen käännös vasemmalle luoteeseen ja pian olimmekin kypsiä toiseen yöpymiseen.
Matkaa päivälle kertyi noin 16 kilometriä ja korkeutta lisää lähes 300 metriä, eli liki tuhatta metriä jo oltiin.
Leirissä kaveri yllätti tarjoamalla ruuan painikkeeksi tölkin kuohuvaa, jotka oli kai tarkoitus avata vasta huipulla, mutta kantaminen ilmeisesti alkoi kyllästyttää. Kanniskelin sitä sitten leirissä edestakaisin ja syönnin jälkeen sitä oli jo teltan lattiallakin. Vielä kannoin sitä jonkin aikaa vatsassakin, kunnes myöhemmin luovutin ja laskin sen sammaleihin.
Kun vielä iltateetä hiukan maustin “Jussi Kävelijällä” tuntui olo oikein mukavalta.
Puhelin kuulunee Pårektjåkkån eteläpuolisilla alueilla nykyisin kohtalaisesti.

Ma. 9.8. Päivän urakaksi jäi sitten noin 10 kilometrin matka Pårten jäätikön alapuolelle kohtaan, joka oli ollut perusleirinä myös v. 2005 Pårtella käynnin aikana.
Puolipilvinen ehkä jäätikön läheisyydestä johtuen hiukan viileämpi päiväkävely. Ei enää kovinkaan paljon nousua, lukuunottamatta soraharjujen ylös-alas-leikkiä.
Leiripaikka lienee hiukan yli tuhannessa metrissä.
Ei kenttää matkapuhelimessa.
perusleiri

Ti. 10.8. Nukuin myöhään, ilmeisesti kolme lähestymispäivää olisivat vaatineet vapaapäivän. Sitä ei kuitenkaan suotu, koska keli oli loistava ja kelit on käytettävä.
Edellisellä kerralla v. 2005 Pårten huiputuksen jälkeinen vapaapäivä vei mahdollisuuden huiputtaa myös Palkat samalla reissulla sadekauden alkaessa Sarekissa. Silloin odotimme turhaan sään paranemista, kunnes allakasta loppuivat päivät, nyt ei sitä virhettä tehtäisi vaikka mikä olisi, huilataan vasta haud…otun vihdan kanssa saunassa sitten kotona.
Kello kymmenen maissa oli aamutoimet ja pakkausasiat kunnossa ja pääsimme matkaan.
Ensin puolisen tuntia jäätikön alapuolisia päätemoreeneita ja purorotkoja, sitten siirtyminen jäälle ja vasenta reunaa ylöspäin jäätikön puolivälin paikkeille. Näin vältimme jäätikön sisällä olevan suuren joen painanteen ja useita matalimman keskiosan puroja ja kaivoja. Siitä jäätikön ylitys oikealle puolelle Palkatin itäpään juurelle, josta varsinainen nousu alkoi.
jäällä
Lumi alarinteessä alkoi kohta olla liian pehmeää, joskin ylempänä onneksi kovettui mukavammaksi kiivetä.
Tässä vaiheessa vatsa ilmoitti ruokatunnin alkaneen, joten pikaruokailu sopivalla kivellä paksussa ohimenevässä pilvessä ja matka jatkui.
Nousimme vuoren eteläpuolella olevan lähes puolitoista kilometriä pitkän lumikinoksen päälle, jossa olikin jo helpompi kulkea loivemmin ylöspäin kohti länttä.
Puolen kilometrin päässä solasta nousu alkoi jyrketä ja kinos kääntyi oikealle kohti luodetta. Samalla näkyi rinteen yläosan railoalue käsittäen useita railoja hiukan sekaisin ylempänä rinteellä.
tie poikki
Kaveri kävi edelläni tutkimassa alueen ja totesi sen, mikä näkyi jo alemmaksikin, ei kulkua ilman varmistuksia. Meillä ei ollut tarvittavia välineitä mukana, joten jouduimme perääntymään. Grundstenin vanhan kirjan tiedot reitistä Palkatille on nyt päivitetty ilmaston lämpenemisen myötä ajantasaiseksi.
Olimme jo hiukan alempana vaistomaisesti katselleet muitakin reittejä ylös ja vuoren tällä puolella lähin ja ehkä myös helpoin oli vain parinsadan metrin päässä.
Palasimme paikalle ja tarkistimme kohdan, josta turvallisimmin pääsi lumelta kalliolle. Hiukan käsillä tukien ylöspäin ja muutama askel oikelle vei reitin jyrkimpään kohtaan. Parilla käsiotteella ylös ja sitten reittivaihtoehtoja olikin jo kaksi. Kaveri valitsi lumen ja minä kivisen rinteen.
vuoria
Etenimme varoen jyrkimmän kohdan ohi ja tankkasimme vettä eteen sattuneesta paikasta pienen tauon aikana.
kohti huippua
Sitten valikoimme taas omat reittimme, kaveri suoraan kohti huippua lähes pohjoiseen ja minä luoteeseen edelleenkin entistä kinoksen suuntaa seuraten kohti solaa, josta kapusin harjannetta pitkin huipulle. Perillä olin kello 17.00 Korkeuseroa teltalta noin kilometri.
huipulla
Seitsemän tuntia, melko työläs huippu. Pari tuntia tuli reitinmuutoksen myötä lisää tavanomaisiin nousuaikoihin.
Kaveri oli jo syömässä kun saavuin, joten laitoin äkkiä sapuskan tulille ja soittelin kotiin, kuuluvuus hiukan heilahteli.
Valokuvia tietenkin joka välissä upeassa säässä, vain joitain iltapäiväpilviä taivaalla.
Luottolako
Myöhäisestä ajankohdasta johtuen emme jääneet kauaksi aikaa ihailemaan maisemia, vaan suuntasimme alaspäin kumpikin omia nousureittejämme pitkin.
Ilman suurempia ongelmia tulimme kallio-osuuden jyrkimpään irtosorarinteeseen, jonka laskeuduimme erittäin varoen. Parin käsiotteen paikkakin löytyi ja pienen hakemisen jälkeen peruutimme kohdan alas ja siirryimme lumelle.
Samaa reittiä jäätikön yli ja reunaa pitkin alas ja teltalle.
Minulla jalka alkoi jo hiukan hidastua, joten tulin paljon myöhemmin omia aikojani nauttien päivän tapahtumista.
Perille saavuin iltakymmenen maissa, joten laskeutuminen kesti noin 4.5 tuntia. Kahdentoista tunnin työpäivä, mutta viis ajasta, palkka oli Palkatin huiputuksesta täysin riittävä.
upeet kelit

Ke. 11.8. Emme pitäneet kiirettä minnekkään.
Minä päätinkin pitää pyykki- pesu- ja valokuvauspäivän.
sopulit kuumana
Kaveri ei malttanut olla lähtemättä Pårtelle, koska ei vielä ollut käynyt siellä ja sää oli edelleenkin meille suotuisa.
Helpohko reitti vei hyväkuntoiselta kaverilta vain viitisen tuntia edestakasin.
ilta

To. 12.8. Seuraavana yönä sateli vettä jonkin verran.
Aamulla oli kuitenkin pilvipouta. Pilvet makasivat erittäin alhaalla jäätikön alaosassa ja alhaalla Kotovaggessa näytti satavan.
Se oli selvä merkki meille päivän ohjelmasta. Ulos alas ja lenkille. Olin herännyt aikaisemmin ja läksin myös liikkeelle kaveriani aiemmin.
Kamat kasaan ja korkeuskäyrää myöten ensin itään, sitten pian kaakkoon. Hetikohta rupesi satamaan. Sadetta jatkui muutaman kilometrin, ehkä pari tuntia, jonka jälkeen se loppui. Sekin riitti hiukan kastelemaan huonon sadevarustuksen alla olevia vaatteitani ja rinkkaani.
Pilvet olivat laskeutuneet koko ajan alemmas ja nyt ne olivat jo maassa asti. Juuri sopivasti kaveri sai minut kiinni, emmekä joutuneet pilvessä erilleen. Näkyvyys oli vain noin 50 metriä.
Stuor-Jertan loiva käännös oli sumussa mahdoton löytää joten minä laiskuuttani marssinkin vain korkeuskäyrällä kaverin kaivaessa suunnistustarpeet esiin ja ollen paremmin selvillä asiasta. Minusta jo tuntui, että olemme kävelleet käännöksen ohikin, kun sumussa ei matkamittarikaan toiminut kunnolla, vaikka kompassi näyttikin suuntaa länteen, niinkuin pitikin.
Jossain vaiheessa tulimme syvään jokinotkoon jollaista ei sitten oikein kartalta löytynytkään. Kaveri onneksi edelleenkin luotti kompassiinsa ja otti suunnan lounaaseen joka oli pääsuuntamme. Muutama sata metriä alempana tupsahdimme pilvestä alas rinteelle, joka hetikohta osoittautuikin aivan oikeaksi rinteeksi ja joki aivan oikeaksi joeksi, olimme olleet vain hiukan liian ylhäällä, koska matkaa pilvessä oli tullut lähes kymmenisen kilometriä ja olimme vetäneet aika ylhäällä pajukoiden pelossa joita alempana oli. Valuimme alaspäin ja Pårekslättanin järvitasankoa ihaillen söimme päivän pääaterian.
Pääsimme jälleen Pårten polulle, joka hiukan auttoi kulkua alaspäin Pårekin kahlaamolle.
Suurempia taukoilematta astelimme polkua Pårekslättanille jonka lähes ylitettyämme pidimme pienen tuumailutauon.
Olin jo aiemmin ilmoittanut yöpyväni Lättanin eteläreunalla olevalla tutulla telttapaikalla, kun taas kaveri ilmoitti halunsa kävellä Kvikkjokkiin yöksi.
Olimme jo marssineet lähes 25 kilometriä ja jäljellä oli vielä lähes 15. Tiemme siis erosivat joskus ennen seitsemää illalla, kaveri lisäsi vauhtia ehtiäkseen ennen pimeää perille.
Kävelin po. telttapaikalle ja samantien painelin ohi. Tilanne oli toisinto vuoden 2005 vaelluksesta, jolloin myös silloinen nuorempi kaverini halusi testata kuntoaan, enkä minäkään jaksanut pystyttää enää telttaani.
Myös minä lisäsin vaatimatonta vauhtiani, mutta vain hieman. Pysähdyin kerran ottamaan vettä pulloon ja kaivoin rinkasta sivutaskuihin kaikki herkut mitä jäljellä oli, yletyin niihin ottamatta rinkkaa pois selästä.
Menoksi. Hiljakseen jalat kävivät jäykemmiksi, mutta pienenkin pysähdyksen jälkeen ne taas liikkuivat. Oli jo lähes pimeää, kun lähdin viimeisen joen jälkeisille viimeisille kuudelle pitkälle kilometrille, mutta valoa riitti hitusen vielä viimeisten parin kilometrin jyrkälle kiviselle laskulle, joten en edes kaatunut kertaakaan, kiitos myös sauvojen.
Olin perillä noin yhdeltä yöllä. Hampaat jäivät ainoana yönä pesemättä, kun painuin autoon nukkumaan.
Kaverin ilme oli näkemisen arvoinen aamulla hänen mennessään aamupalalle, kun istuin auton perässä vetämässä sukkia jalkoihini, jotka yllättäen olivat aivan kävelykunnossa.
Söimmekin sitten aamupalan yhdessä ja läksimme ajelemaan kohti Suomea.
Muutaman turistipistäytymisen jälkeen hurautimme Tornioon ja takaisin H-kauppaan palauttamaan kyseisen liikkeen H-kengät, jotka olivat reissussa hajonneet ompeleistaan ja lisäksi vuotivat kuin seula.
Uudet popot perätilassa sitten kohti Oulua, jonne kaveri jäi huoltamaan kamppeitaan ja minä jatkoin illaksi kotiin Keski-Suomeen.
Palkat oli viimeinen Sarekin kaksituhatmetrisistä, joten toistaiseksi tuntuu siltä, että Sarek ei lähiaikoina kuulu vaellusalueisiini, mutta kuka tietää tulevaisuuden.