2009 8. Sarek

MATKASSA  Mauri+Usko+Marko

Retken tavoitteena oli lisätä yksi nimi Ruotsin kolmentoista yli 2000 metrisen tunturin huiputusten listaan. Bucht-toppen 2010m.

1.8. la.
Kokoontuminen tapahtui lauantaina iltapäivällä Tornion leirintäalueelle, josta vielä samana iltana ajo Suorvaan ja Jiertajauren rantaan lähtöpaikalle, joka kuhisi mäkäräisiä mustana pilvenä, etenkin auton lämpöisen etuosan ympärillä pilvi oli ilman leukua lähes läpipääsemätön.
Tavarat kantoon ja polulle pahimpia paineita päästelemään. Marko tosin ei ollut vielä kunnolla edes kerennyt pakata rinkkaansa, mutta sanoi tulevansa pian perässä. Eipä vain valitettavasti onnistunut löytämään hiukan piilossa olevaa polun alkupäätä, joten päätti oikaista suoraan rinnettä ylös puurajan yläpuolelle. Voi vain kuvitella hien ja kiroilun määrää, jonka toimenpide on aiheuttanut. Po. rinteessä rymynneet tietävät, mistä on kysymys.
rentunruusut
Leiripaikka löytyi puolenyön maissa pienen lampareen rannalta n. kuuden kilometrin jälkeen. Marko taasen vetäisi samoilla lämpöisillä pari tuntia ja lähes puolet kauemmaksi, kun ei yöllä tietenkään löytänyt samalle lammelle.
yömaja

2.8. su.
Aamulla sitten soiteltiin puolin ja toisin, että missä, missä, ja myöhemmin jatkettiinkin taas kimpassa eteenpäin.
tauolla
Reitti vetäistiin hiukan yläviistoon, ettei tarvitse pahkuta alempana olevissa laajoissa pajukkoalueissa, joissa kulku ei ole aina kaikkein miellyttävintä.
Iltapäivän päätteeksi tulimme Kukkesvaggen sillalle n. 800 metrin korkeuteen, jonka taakse pystytimme leirimme.
leiri   lähistöllä

3.8. ma.
Herätys kuhmuraisella kummulla tapahtui jo kuudelta.
Kengätkin olivat jo kuivaneet edellisen päivän liukkailla kivillä yllättäneen puropahasen jäljiltä.
Pakollinen valokuvaussessio, aamutoimet, kahvit ym. ja sitten pikkuhiljaa matkaan kohti Årjep Sarekjeknan yläpäätä.
Tässä vaiheessa Marko suuntasi omia polkujaan kohti Nordtoppenin alarinteitä aikomuksenaan nousta huomenissa Pohjoishuipulle.
Loivaa nousua muutama kilometri jäätikön alapäähän, jäätikön keskellä olevaa moreeniharjua pitkin ylemmäs ja kun jää riittävästi loiveni, niin sitten sulavesipuroja väistellen jäätä myöten ylemmäs.
sohjokeli
Loppumatka olikin melkein tasaista lumikenttää Svarta spetsenin juurella olevien moreeniharjanteiden luo 1600 metriin, josta oli tarkoitus löytää leirintäalue. No valmista ei ollut, joten hihat heilumaan ja puolen tunnin kuluttua oli sen verran tasaista pintaa, että leiriytyminen onnistui. Onneksi löytyi yksi kohta, jossa kivien lisäksi oli myös hiukan hienompaa ainetta.

4.8. ti.
yötön yö ja leirimoreenimme jäätikön reunassa
Herätys kolmelta sään huononemisen pelossa (kelit olivat suosineet vain parin pikku iltapäiväkuuron verran) ja puoli neljältä matkaan. Suoraan ylös 1785-1903 väliseen solaan, seuraavan töppyrän viimeiset 15 metriä nelivedolla ja harjanne huipulle 1903. Sitten taas alaspäin muutaman kymmenen metriä ja loppunousuun, joka onkin vain kävely ylös huipulle 2010 metriin.
harjanteita pitkin    esihuipulle hiukan jyrkempää
Se oli siinä. Kolme tuntia taukoineen, tosin korkeuseroakin oli vain noin 400 metriä.
Maisemat korkeapaineisen taivaan alla olivat mahtavat, kameran kyky toistaa niitä ei nyt tuntunut millään riittävän.
huipulla
Kesken ihailun, kuten aina on tehtävä, oli lähtö alas edessä.
Sarek
Vaikean töppyrän kohdalla (koska nelivetoperuutus ei ole hauskaa), oli toinenkin mahdollisuus, nimittäin kiertää se Mikkajeknan, eli lännen puolen 300 metrisellä pystysuoralla seinämällä olevaa hyllyä myöten. Ei kun toimeksi ja varovasti laskeutuen pohjoisen puolen jyrkähköä kivikkoa alas, poikkireittiä etelään ja hiukan taas nelivetoa ylöspäin harjanteelle. Takaisin harjannetta myöten solaan, sitten vielä ikävää irtokivirinnettä alas kohti leiriä.
Ruoka maittoi moisen jälkeen, eikä päivätorkkujakaan tarvinnut kauan odotella.
Loppuiltapäivästä tuntui olevan taas sen verran menohaluja (edelleenkin hiukan sään muuttumista peläten, koska pilviä aina päivän mittaan kasaantui taivaalle ja ilmojen piteleminen ylhäällä jäätiköllä ei välttämättä monasti ole sitä hauskinta huvia), että tavarat kasaan ja alaspäin.
Tasaisen lumilakeuden jälkeen pikkuhiljaa jyrkkenevällä osuudella synkällä taivaalla näkyvä sadekuuro levisi leviämistään, kunnes hiukan yllättäen sen yksi reuna olikin aivan yläpuolella. Kylmää kuuroa tuli niskaan taivaantäydeltä, eikä auttanut kuin vetää sadetakkia päälle. Reissun kolmas ja pahin kuuro laittoi parastaan jonkin aikaa, heiketen kuitenkin ja loppuen kohta kokonaan.
Jäätikön loputtua ja pienen kaarroksen jälkeen oikealle kohti siltaa löytyi kohtuullisen pehmeä leiripaikka puron viereltä.

5.8. ke.
Aurinko lämmitti teltan aamulla nukkumattomaan kuntoon, joten pakollinen herätys oli kuudelta.
Perusteellinen aamupesu paitaa myöten virkisti kummasti. Liikekannalle joskus kymmenen maissa, tavoitteena päästä noin puolimatkaan Suorvaan, jonne matkaa oli noin 25 kilometriä.
Ja illalla noin kahdeksan maissa oltiinkin sitten Suorvassa soittelemassa kyytiä, eli Markoa, joka olikin Nordtoppenin huiputuksen jälkeen “oikaissut” pohjoista reittiä padolle ja oli jo tunturiaseman saunassa palautumassa.
Oli kuulemma “juuri soittanut taksin Jällivaaraan lähtöä varten”.
Ei sitten onneksi kuitenkaan ollut.
Viimeinen yö kuluikin Tunturiaseman rannassa.

Markon reissu
1.8. la.
Varhainen herätys puoli kolmelta aamuyöllä kotona Vantaalla ja kahvikupillisen jälkeen lähdin autolla kohti pohjoista. Lahdentiellä pimeä taivas piiskasi vettä alas kaatamalla.
Aamun sarastuksen myötä myös sadepilvet väistyivät ja päivä alkoi valjeta aurinkoisena.
Keski-suomessa Vaajakosken ABC:llä otin puolentoista tunnin torkut autossa. Aseman parkkipaikka toimi myös ulkomaisen rallikansan leirintäalueena. Aamu seitsemältä nautin aamupalani aseman ravintolassa kansainvälisen rallikansan joukossa.
Ja sitten taasen matkaan. Ajelin pohjoista kohden yhä helteisemmässä säässä. Torniosta noukin Uskon ja Maurin kyytiini ja jatkoimme rajan yli Ruotsiin ja reittiä Kalix-Jällivaara-Stora Sjöfallet kohti automatkan päämäärää – Suorvan patoa.
Ruotsin puolella pistävä helle vaihtui iltaa kohden yhä pilvisemmäksi ja Saltoluoktan jälkeen tummat pilvet alkoivat ripotella sadetta taivaalta.
Sateen tauottua ajoimme auton parkkiin ja pakkasimme rinkkamme tiheässä mäkäräisparvessa. Kaverit lähtivät matkaan puolisen tuntia ennen minua pitkin Jiertájärven rantaa. Seuraavan päivän suuntimana oli Guhkesvaggen silta. Tarkoitukseni oli seurata Uskon ja Maurin jäljillä, mutta ensimmäisen pusikon jälkeen oikaisin suoraan Suorvan metsikön läpi ylös Hálljin rinteelle. Mäkäräisparvi saatteli minua ylös rinnettä puoleenyöhön ja 800 korkeusmetriin asti. 20-30 poron tokka nousi myös mukanani ylös laaksosta hyttysiä ja mäkäräisiä pakoon.
Yön hämärässä asetuin lopulta leiriksi Njavvebuolldan rinteelle hieman yli 900 korkeusmetriin. Alla oleva laakso peittyi yön sinessä valkoiseen sumuharsoon, kun kömmin makuupussiini nukkumaan.

2.8. su.
Odotellessani kavereita saapuvaksi teltalleni nautin aurinkoisesta säästä ja näkymistä alas laaksoon.
Ähparin massiivi jäätiköineen piirtyi lännessä komeana laakson sulkevana muurina ja Lihtitjavrre kimalteli sen edustalla auringossa.
Neljä muurahaisenkokoista ihmishahmoa vaelsi alhaalla laaksossa kohti Suorvaa, ja yksiäinen teltta seisoi Liehtitjávrren rannalla olevan porokämpän läheisyydessä.
Puolenpäivän maissa yksin liikkuva saksalainen mies kulki leirini vieritse. Mies kertoi matkaavansa kohti Rapadalenia.
Iltapäivästä jatkoimme kohti Guhkesvaggen siltaa. Aurinko paistoi helteisesti lähes koko päivän ajan ja sai aikaan myös sen, että ylemmillä rinteillä olevat lumilaikut ja jäätiköt valuttivat sulamisvesiään vauhdilla rinteiltä alas laskeviin uomiin. Niendottjåhkkalta alas laskeva Lulep Niendojågåsj virtasi niin voimakkaasti, että päätin pitää jalkani kuivana ja
laskeuduin rinteeltä alas laaksoon ja ylitin uoman rauhallisemmasta kohtaa.
Ilta kahdeksalta pääsimme sillalle ja leiriydyimme sillan kupeeseen heti Guhkesvákkjåhkan ylitettyämme.

3.8. ma.
Herätys aamu yhdeksältä. Aamukylpy Guhkesvákkjåhkassa. Aamupalaa; kahvia, leipää ja mustikkasoppaa. Hetki kirjan parissa. Sitten teltta pakettiin, kamat rinkkaan ja puoli kahdeltatoista matkaan kohti Nordtoppenin koillisrinnettä. Tässä kohtaa yhteinen vaelluspatikkamme Uskon ja Maurin kanssa erosi, kun he nousivat ylemmäs rinteelle kohti Buchtkammenia ja minä jatkoin patikkaa alempaa laakson pohjaa pitkin kohti Sarekvárásjin kukkulaa. Aurinko porotti taas pilvettömältä taivaalta ja sai kasvot ja käsivarret kuumottamaan paahteesta.
Kun noin kahden tunnin päästä pääsin Sarekvárásjin rannalle,
taivaalle alkoi hetkeksi kerääntyä pilviä ja tuuli alkoi puhaltaa viilentävästi pohjoisesta Akkatunturin takaa.
Viime vuonna muistan nähneeni järven rannalla kaksi telttaa, kun kuljin sen ohitse päinvastaiseen suuntaan, Akalta kohti Guhkesvággen siltaa. Nyt rannat olivat autiona, eikä varauksia parhaasta leiripaikasta ollut. Pystytin telttani muutaman metrin rannasta olevalle soradyynille.
Aurinko oli kulkemassa pohjoisessa näkyvän Akka-tunturin taakse ja järven pinta rauhoittui peilityyneksi seestyneessä iltapäivässä. Todellinen sviitti leiripaikaksi.
Hetken lepäilyn jälkeen kapusin ihailemaan auringonlaskua järven vastarannalla olevan Sarekvárásjin huipulle.

4.8. ti.
Kun aamu kahdeksalta aukaisin teltan oven, sininen taivas aukeni ylläni täysin pilvettömänä. Aurinko keräsi jo lämpöä päivälle, kun lähdin yhdeksältä nousemaan rinnettä ylös kohti Nordtoppenia.
Matkaa järveltä huipulle kertyisi nelisen kilometriä. Hieman jälkeen yhdentoista rinne alkoi loiventua tasanteeksi ja huipulle saattava pakkaantuneen lumen muodostama jäälaikku tuli esiin. Huipulle vievä harjanne putosi pystysuorasti muutamia satoja metrejä alas etelään Gaskka Sarekjiegnán jäätikölle, jota reunustivat kaikki Sarekin massiivin korkeimmat huiput. Vasemmalta oikealle sinistä taivasta vasten piirtyivät Buchttoppen (2010 m), jota Mauri ja Usko juurikin samaan aikaan olivat huiputtamassa, Sydtoppen (2023 m), Stortoppen (2089 m) ja lähimpänä Nordtoppen (2056 m), huippuja liitti toisiinsa terävä harjanteiden ketju.
Buchtkammen näkyi alhaalla vasemmalla ja hieman kauempana Spijkkan ja Vuojneståhkkån huiput.
Itse Nordtoppenin huippua, jonne oli kasattu perinteinen kivirakennelma, reunusti kaakosta jäinen kaulus. Luoteispuoli putosi seinämänä alas Alep Sarekjienán jäätikölle. Jäätiköiden ja huippujen rivistö saatteli maisemaa aina Akalle asti.
Nordtoppenilta Stortoppenille vei aluksi alas viettävä, kapea, noin metrin leveä kivinen harjanne. Vasemmalta puolella harjanteen reunaa oli seinämänä kolmisen metriä korkea huippujäätikön reuna ja oikea puoli putosi suoraan alas jäätikölle. Huippujäätikön reuna hävisi lopulta olemattomiin jättäen jäljelle vain hyvin kapean molemmille sivuilleen jyrkästi putoavan kivisen harjanteen, jonka toisella puolella nousi Stortoppenin huippu.
Hieman ennen tuota harjannetta polku hävisi kokonaan noin metrin matkalta jääseinämän alle ja tilalla oli kivinen kuilu alas jäätikölle, joten käännyin takaisin kohti Nordtoppenia.
Ihailin vielä hetken Nordilta avautuvia maisemia, ennen kuin aloin laskeutua alas. Vain noin viitisenkymmentä korkeusmetriä laskeuduttuani törmäsin poroperheeseen, joka oli huippujäätikön reunassa lepäilemässä -hirvas, vaadin ja kaksi vasaa. Minut nähtyäni porot alkoivat juoksujalkaa laskeutua alas koilliseen viettävää lumilaikkua.
Pysähtyessäni vielä hetkeksi lyhyelle evästauolle ennen paluuta alas teltalleni näin alhaalla Gaska Sarekjiegnán jäätiköllä parisenkymmentä mustaa pistettä.
Hämmästykseni oli suuri, kun kameran objektiivin lävitse näin keskellä railojen labyrinttiä makoilevan porolauman. Olisivatkohan tulleet hakemaan viilennystä paikkaan, jossa mäkäräiset ja hyttyset eivät niitä kiusaisi.
Laskeuduin alas järvelle yhtä soittoa noin puolessatoista tunnissa. Olin takaisin leirissä noin puoli kahden aikaan.
Pulahdin välittömästi järveen jäähdyttelemään, sitten päivällistä ja päälle tunnin lepotauko teltassa. Lämpömittari näytti varjossa +23 astetta. Aurinko porotti polttavasti tyynessä ilmassa. Pysyttelin päivän lämpimimmän tunnin teltassani.
Alkuillasta pakkasin leirin taas rinkkaani ja päätin jatkaa pohjoiseen Guhkesvaggea, tavoitteena viimevuotinen leiripaikkani Oarjep Tjievrajávren rantakalliolla.
Lähestulkoon heti matkaan päästyäni vastaani tuli reippaine kantamuksineen ja perinteisellä pitkällä puisella ”pyhiinvaeltajan” sauvalla varustettu kulkija. Mies kertoi pysyttelevänsä reissussa kolmisen viikkoa, aloittaneensa patikkansa Ritsemistä ja päättävänsä sen Kvikjokkiin.
Hänen kysyessään suosittelin järvenrantaa leiripaikaksi. Toivotettuamme toisillemme hyvää matkaa jatkoimme kumpainenkin vastakkaisiin suuntiin.
Laskeuduttuani alas Guhkkesvággen laaksoon tuhoton määrä hyttysiä ja mäkäräisiä liittyi taas seuraani.
Kävin kääntymässä Guhkesvákkjåhkån rantamilla vain todetaksani, viime vuoden tapaan, siihen Suottasjjiegnan jäätiköltä laskevien uomien syvyyden.
Nousin takaisin ylemmäs Sareklåpptån ylängölle, lähemmäs Suottasjjienan jäätikköä, etsimään rauhallisemmin virtaavaa ylityspaikkaa. Ylitin Suottasjjavrelta ja jäätiköiltä tulevat purot lähellä niiden yhtymäkohtaa, jossa ne hetkeksi levenevät viitisenkymmentä metriä leveäksi sorapohjaiseksi virraksi ja jossa vesi matalimmillaan ylittää vain hieman kenkien varret. Edellisenä vuonna ylitin uoman täsmälleen samasta kohtaa, tuolloin kulkusuunta vain oli päinvastainen.
Lähestulkoon kengät ja sukat kuivana jatkoin matkaa Oarjep Tjievrajávrren rannalle.
Sarekin massiivin huiput Nijakista Nordille, siitä aina Guhkesvaggen sillalle ja laakson suulle asti seisoivat rivistönä lounaassa ja etelässä.
Luoteessa näkyi Akka ja idässä järven vastarannalla nousi loivana Tjievrran kukkulat ja Sarekin kansallispuisto vaihtui Stora Sjöfalletin kansallispuistoksi.
Illan jo vaihtuessa yöksi ja yön viileyden sekä kosteuden tunkeutuessa telttaan asetuin lopulta makuupussini levolle.
Hento öinen tuuli puhalsi pitkin laakson pohjaa ja vei itikat mennessään. Muutama sadepisarakin taisi pudota taivaalta yön aikana.

5.8. ke.
Jälleen yksi aurinkoinen aamu Sarekissa.
Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen kamat taas kasaan ja matkaan. Ylitin Nuortap Tjievrajávrren ja Oarjep Tjievrajávrren helposti niiden välisestä kannaksesta, jossa tupasvillat reunustivat runsaina pienten lumpareiden reunoja.
Nousin ylös Tjievrran (1169 m) ja Tjievravárásjin (1246 m) välistä rinnettä.
Jo aamupäivästä kahdenkymmenen asteen paremmalle puolelle kohonnut lämpötila teki tuosta noususta hyvin hikisen.
Suuntasin järven (1040 m) ja Alep Skálariehppen ja Tjårokin välisestä solasta Nuortap Átjekin ja Oarjep Atjekin järville. Pidin taukoa Vuosskelijávrre-järven hiljaisella ja tyynellä rannalla, kun kuulin vastarannalta voimakasta loiskutusta vedestä. Hetken tauon jälkeen loiskutus aina jatkui. Pitkään jatkuneen tähystämisen jälkeen sain lopulta jonkin tumman nelijalkaisen hahmon silmiini. Välillä hahmo nousi rantakiville ja sitten taas sukelsi äänekkäästi uimaan. Pitkä välimatka ja vastakkaisen rannan rantakivikon suoja estivät kuitenkin eläimen tunnistamisen. Eläimen koko oli kuitenkin paljon poroa pienempi ja liikkeissä oli jotakin pedon sulavuutta. En osannut päätellä syytä vedessä piehtarointiin.
Jatkoin matkaani Hálljin (1354 m) etelärinnettä ja Vuosskelvarátjalle, josta lopulta aukeni upea panoraama auringossa välkkyviin Jierttajávrren, Gårtejávrren ja Pietsajávrren järville.
Muutamia päiviä aiemmin kulkemani reitti oli edessäni nelisen sataa korkeusmetriä alempana.
Makoilin ylhäällä rinteellä ja nautiskelin lämmöstä ja lumoavista näkymistä alas laaksoon, ennen kuin jatkoin kohti Suorvaa.
Lopulta minun oli laskeuduttava alemmas laaksoon ja puskin viimeiset pari kilometriä tutuksi käyneeksi risukossa pieniä kukkuloita ylös ja alas. Ylitin mutaisen polun useasta kohtaa, en kuitenkaan kääntynyt sille, vaan itsepäisesti jatkoin omaa reittiäni, suorinta ”tietä” kohti järven rantaa.
Itikat olivat rantakoivikosta nyt kadonneet, joten pysähdyin muutaman kerran kauhomaan keltaisina ja oransseina hehkuvia lakkoja suuhuni.
Helteisen päivän jälkeen ajoin Vietasin tunturiasemalle saunomaan ja kahville.
Alkuillasta Uskokin soitteli ja kertoi heidän lähestyvän Suorvaa.
Kävin saunottuani koukkaamassa pojat kyytiini ja leiriydyimme
lähelle Vietasin asemaa yöksi.
Seuraavana aamuna odottikin sitten taas paluumatka kotiin.

Markon kuvia