2009 9. Sarek ruska

Sarek
Lähtöpaikka Kvikkjokkin kylä ja kohteena Pårten massiivi.
Retki oli samalla myös kuvatoimistomme valokuvausvaellus.

12.9. la.
Pitkän menomatkan jälkeen ensimmäinen yöpyminen tapahtuikin jo tunturiaseman parkkipaikan reunalla lauantai-iltana.

13.9. su. aamulla sitten innokkaasti polulle.
Sääennuste näytti vihreää valoa koko suunnitellulle ajalle, joten tulevaisuus näytti erittäin valoisalta.
Pieneltä tienpätkältä oikealle erkaneva Kungsleden kiipeää heti lähdön jälkeen parisataa metriä ylemmäs, joka nousu viekin pahimmat vaelluskutinat heti alkuunsa täydellä rinkalla mäkeen painuvilta turisteilta.
Oman pussukkani lähtöpaino oli hiukan alle 11,5 kiloa, joten isoja ongelmia ei alkunousu tuottanut.
Jossain vaiheessa rinnettä noustessa ilmestyi neljä kuukkelia pyörimään ympärille. Sen verran vikkeliä ja arkoja kuitenkin olivat, että kuvaaminen ei onnistunut 200-millisellä, vaikka ne seurasivatkin ruokailupaikalle saakka.
Ruokatauolle tähtäsimme noin viiden kilometrin päässä olevan sillan luo, joka on myös suosittu leiripaikka ja huussikin jopa löytyy.
Juuri paikalle päästyämme alkoi kuulua helikopterin ääntä taivaalta ja hetkistä myöhemmin ambulanssihelikopteri kierteli meitä ympäri katsellen sopivaa uhria.
Ja löysikin käsimerkkien perusteella ulkomaalaispariskunnan, jonka vaimoihmiseltä ilmeisesti oli mennyt jalka poikki. Mummua kyytiin ja Kiirunaan sairaalahoitoon. Mies lähti kävellen Kvikkjokkiin ja autolla perään.
ruskaa
Ruokailun jälkeen jatkoimme vielä pätkän Kuninkaanpolkua, kunnes käännyimme pohjoiseen Påreks Lapplägeriin johtavalle polulle, jota myös seudulla aikoinaan majailleet tutkijat ovat kulkeneet. Pårekin juurella on vanha tieteellinen asema ja Pårtella ylhäällä 1800 metrissä observatorion jäänteet.
Me jäimme 11 kilometrin päivätaipaleen päätteeksi Pårekslättanin reunaan metsänrajaan hiukan tuulensuojaa hakien. Olimme nyt lähes 400 metriä lähtöpaikkaa ylempänä tuulisen puuttoman, kooltaan noin 5×5 kilometrisen järviylängön eteläreunalla 700 metrissä.
Tämä ensimmäisen päivän osuus oli aluksi erittäin vanhaa lähes sahankoskematonta naavaista kuusikkoa, muuttuen ylempänä sitten tunturikoivuksi, joka sekin loppuu hiukan yli 700 metrin korkeudella kokonaan.

14.9. ma. aamulla heräsin tapani mukaan aiemmin kuin muut ja tein pitkän aamuvalokuvausreissun ympäröiville kukkuloille. Sitten vasta vuoroon tulivat aamukahvit sun muut jutut.
takana metsämaat   edessä Pårekslättan
Olin myös jo hyvissä ajoin polulla kohti neljän kilometrin päässä olevaa Pårekjauren kahlaamoa, jossa järveen virtaava vesistö ylitetään noin pari-kolmekymmentä metriä leveän virtaavan salmen kohdalta, johon on väsätty hiukan askelmia helpottamaan ylitystä. Olin sopinut aamulla tapaavani muut siellä.
Kiertelin ja valokuvailin, kunnes johonkin aikaan iltapäivästä huolestuin, kun ei muita ilmestynyt paikalle. Päätin palata takaisin tarkistamaan tilanteen, saisin ehkä paremmin nukuttua seuraavan yön. Viimeiseltä harjulta ennen Pårekslättanin aukeata keskiosaa tarkistin vielä, ettei ketään näkynyt siellä tulevan vastaan. Ei ketään, joten ylitin tasangon ja palasin edellisyön leirille.
Onneksi ei mitään vakavaa ollut tapahtunut, päivän sairasloma riitti toipumiseen.

15.9. ti. sitten ylitimme kaikki porukalla ylängön ja kahlaamon, vain yksi kenkä kastui hiukan sisäpuolelta.
Tutustuimme pikku matkan päässä rannalla olevaan tieteellisen aseman pihapiiriin ja jatkoimme matkaa kohti Pårekin alarinteitä.
poro
10 kilometrin ja noin 300 nousumetrin jälkeen olimme valmiit pystyttämään leirimme pieneen painaumaan noin 1000 metrin korkeudessa, vaikka paikka olikin hiukan liian tuulille alttiilla paikalla. Parempaakaan ei ollut näköpiirissä, joten vaihtoedot olivat vähissä.
Pårten rinteet olivat lähes alas asti lumiset, kun läksimme Kvikkjokkista, nyt ne olivat noin puoliväliin asti auringonpaisteen ja tuulen avulla sulaneet paljaiksi.
leiri

16.9. ke. ajattelin pistäytyä katsomassa yläpuolella 1600 metrissä olevassa solassa, josko sieltä olisi näköaloja takapuolella olevalle noin viisikilometriselle Pårten jäätikölle ja Palkat- huipulle päin. Itse Pårte ei enää houkutellut, koska olen jo käynyt sillä, sitäpaitsi huipulla oli ympäristön muuten aurinkoisesta kelistä huolimatta sadellut lunta pari päivää.
Myös huipulle oli yrittäjiä, koska he eivät vielä olleet siellä käyneet.
Kauaa ei tarvinnut ylöspäin nousta, kun ensimmäinen lumikuuro ylsi minunkin reitilleni, taukosi välillä ja alkoi uudelleen. Sitä riittikin koko retken ajan, kun reipas tuuli kantoi huipulla satavaa lunta tihenevin ryöpyin sitä mukaa kun tulin lähemmäksi solaa.
Viimeisen noin 150 metrisen jyrkänteen alla päätin sitten lopultakin luovuttaa, koska tuskin näkyväisyys kuitenkaan riittäisi kunnollisten valokuvien saamiseen ylhäältä, joten kaarsin alaspäin kohti leiriä.
Joutessani rakentelin tuulimuuria yltyneessä vihurissa teltan eteen.
Myöhemmin huipputiimikin palasi käytyään arvioni mukaan noin 1700 metrin paremmalla puolella ja arveltuaan pimeyden yllättävän, jos yrittävät huiputusta. Keli oli jo melko tuulinen ja tuiskuinen. Sain illan mittaan hyvän tekosyyn tyhjentää vajaan kaasupullon myös teltanlämmitykseen, koska keli oli niin tuulinen ja kylmä.
Elo oli kuin ruokailun jälkeen olohuoneen takan ääressä siemailemassa rommikahvia ja muistivihkoon kirjoitellen, teltan paukahdellessa myrskytuulessa.
Iltayöstä tuuli tuntui vielä hiukan yltyvän. Keli painui pakkasen puolelle. Nukkumisesta ei tietenkään silloin tullut mitään, ennenkuin aamuyöstä väsymys viimein voitti paukkeen ja lepatuksen ja levoton uni repi silmäluomet kiinni.
Saan ehkä jälleen kerran kiittää tuulimuuriani siitä, että selvisin yöstä vain tuulen auki nykineellä vetoketjulla, vaikka alapäässä onkin haka sitä estämässä.
Naapurikupolissa oli vedelty vetoketjuja ja uusittu naruja ja jopa pakattu rinkat valmiiksi ajatellen yön aikana ehkä yllättävää pikaista tuulensuojautumismarssia. Onneksi kenenkään ei tarvinnut lähteä yöllä.
17.9. to. aamuyö meni kuitenkin kohtalaisesti nukkuen, vain herätyksen jälkeinen pakollinen aamukuvausreissu nyt lumisessa tuulisessa maisemassa oli hiukan viileän oloinen. Kahvi maistui sen jälkeen taivaalliselta.
talven henkäys
Kauan ei tarvinnut neuvotella päivän ohjelmasta, kun jo olimme pakanneet tavarat ja matkalla alaspäin kohti aurinkoisempaa ja lämpöisempää Pårekslättania. Täysin erilainen ilmasto oli vain muutaman tunnin päässä, vain tuuli jatkui ylängön eteläreunaan saakka, huomattavasti heikompana tosin.
alaspäin
Ylängöltä koivurajan alapuolelle saapuminen muutti ilmaston jälleen täysin erilaiseksi. Hattu, hanskat ja fleece joutivat rinkkaan toinen toisensa perästä. Tuuli lähes hävisi ja aurinko lämmitti jälleen sopivasti.
metsävyöhyke
Hyvät yöpymis ja vesipaikat olivat kortilla ja jouduimme pitkittämään leiriytymistä turhankin kauas.
Noin 8 kilometrin päässä Kvikkjokkista tuli vastaan mies kävelysauvoilla ja kauniinpunaisella hikipannalla varustettuna.
Ei rinkkaa, ei edes pientä reppua mukana. Aikaa illan pimenemiseen oli pari tuntia.
Reippaasti kävellen Kvikkjokkiin juuri kerkeäisi parissa tunnissa erittäin kivistä polkua pitkin…. mutta kun mies menikin poispäin. Toisessa suunnassa oli Pårek noin kymmenen kilometrin päässä, mies vain ei näyttänyt pantoineen ja sauvoineen sellaiselta poromieheltä, jolla olisi avain johonkin porokämppään. Myöskään sinne hän ei olisi ehtinyt ennen pimeää. Tapaus jäi arvoitukseksi, emme nähneet miestä enää.
Hiukan ennen ajateltua leiripaikkaa oli polulla tuoreet
karhunjäljet, jotka olivat savisella kohdalla hyvin näkyvillä muutaman askeleen verran.
Leiriydyimme silti, en edes raaskinut luopua viimeisistä metwursteistani yöksi. Naapuriteltassa niistä kokeneempina karhunkäsittelijöinä tehtiin metuhaaska kuvausmatkan päähän teltasta. Itse saimme kaikki aamulla syödä metumme.

18.9. pe. Neljä kuukkeliakin pyöri aamukahvin aikaan ympäri leiriä, sokerikorppukaan ei kelvannut, puhumattakaan että kuvaamaan olisi päässyt moisia arkoja erämaiden villieläimiä. Saattelivat jälleen seuraavat neljä kilometriä lopuista viidestä Kvikkjokkiin jäljellä olevasta.
Kävelykilometrejä kertyi reilut 60 kilometriä, joka maasto ja senhetkinen kunto huomioon ottaen oli hiukan liikaakin.
Retken päätavoite, valokuvaaminen onnistui hyvissä ilmoissa ja olosuhteissa erittäin hyvin lievästä sähkönpuutteesta huolimatta.