2008 8. Stora Sjöfallet

Tänä vuonna mukanani olivat Marko Usko ja Antje.
Varustepuolta on jälleen kohennettu muutamilla kympeillä ja uudelleenasennoitumisella, joten rinkan lähtöpaino jäi alle 13 kilon.

Maurin ja Markon lähtö.
Ajelimme Markon kanssa perjantaina kahden Suorvaan, perillä päästiin puoleenyöhön mennessä sopivasti löytyneelle rantakaistaleelle yöpuulle.

Usko ja Antje ajelivat lauantaina Ritsemiin. Me jatkoimme lauantaina vielä hieman matkaa padolle, jossa arvoimme auton parkkipaikan sijaintia ”lukollisen” portin molemmin puolin ja laiskoina päädyimme ratkaisuun; niin pitkälle, kuin suinkin pääsee ja ajoimme pikkutien päähän padon taakse rinteeseen, jonkinlaisen laitesuojan eteen, entiseen pikku hiekkamonttuun.
Markolle ilmenikin yllättäen vielä asioita Jokkmokkiin, joita hän lähti toimittelemaan ja minä painuin tihkusateessa maastoon kokeilemaan jalannousua. Tiukka 300 m:n nousu heti pienen tasamaakävelyn jälkeen ei tuntunut oikein hyvältä ja käytinkin siihen ja valokuvaamiseen reilusti aikaa, koska kaveria odotellessani sitä riitti rutkasti. Sen jälkeen hiukan laskevaa “tasamaata” kivikkoisessa rinteessä Sliekkojauren länsipäähän, jossa Markokin jo saavutti minut ja leiriydyimme iltapäivällä vain muutaman vaelluskilometrin jälkeen.

Tarkoituksenani oli testata pystynkö hommaan vai en ja se tulikin selvitettyä helposti, joten sunnuntaina aamulla keräsin kamani ja peruutin takaisin Suorvaan.
Siirryin autolomailijaksi valitsemalla kohteeksi Ritsemin.
Tulevissa tutkimuksissa todettiin välilevyn pullistuma, joka sitten leikattiinkin pikapuoliin statuksella kiireellinen.
Kuvia

Markon retki
Perjantai- aamuna kahdeksalta autolla matkaan kohti pohjoista. Pysähdys Keskisuomessa josta Mauri nousi kyytiin.
Tornion kautta rajan yli länteen, harhailua Gällivaarassa ja illan pimetessä jo yöksi saavuimme Suorvaan. Auto parkkiin Gårtejärven rannalle ja yöpymään.

Lauantai- aamuna kamat kasaan ja rinkat kantokuntoon. Tuossa vaiheessa huomasin karvaan tosiasian; solumuovinen makuualusta oli jäänyt matkasta. Minun oli siis jostain käytävä hankkimassa tuo patjan korvike, ikävä tosiasia olisi se, että kilometrejä riittäisi liikaakin lähimpään kaupunkiin.
Kyyditsin Maurin autolla kantamuksineen Suorvan padon yli Sliehkokin juurelle ja sitten ostoksille.
Stora Sjöfalletin tunturiasema oli vielä aamusella kiinni, joten eteenpäin. Pienestä Porjuksen -kylästä ei alustaa löytynyt, mutta jatkettuani Jokkmokiin asti sain kotona pakatessa sattuneen kömmähdyksen korjattua. Ja sitten takaisin Suorvaan. Onneksi tiet ovat pohjoisessa varsin suoria ja liikennettä jokseenkin vähän joten ostosreissuun ei tuhlaantunut paljoa kolmea tuntia enemmän aikaa. Suorvassa ajoin auton portista padon yli Sliehkokkan juurelle, auto parkkiin, rinkka selkään ja sitten vihdoinkin jalat alle ja maastoon. Noin kolmensadan korkeusmetrin nousu heti alkajaisiksi sai hien pintaan.
Sliehkokkan rinteestä pystyi pitkin matkaa noukkimaan kypsiä lakkoja välipaloiksi.
Ylös päästyäni jatkoin matkaa Sliehkkojávrren pohjoista rantaa eteenpäin. Hetken päästä näinkin Maurin evästauolla. Taivas synkkeni ja enteili sadetta joten päätimme leiriytyä. Telttaan kömmittyäni sadepisarat alkoivatkin rummuttaa kangasta yläpuolellani.
Kilometrejä oli takana vasta noin viisi tai kuusi, mutta huonosti nukuttu edellinen yö ja hetkelliset sadekuurot eivät enää innostaneet jatkamaan matkaa.

Sunnuntai- aamuna Mauri päätti olla jatkamatta taipaletta entisestäänkin kipeentyneen selkänsä vuoksi. Minä jatkoin matkaa kohti Akkaa jonka juurella olimme sopineet tapaavamme Ritsemistä matkaan lähteneet Uskon ja Antjen.
Puolipilvisessä säässä suuntasin Nuortap Átjek – järvelle. Sään muuttuessa hetkittäin jopa aurinkoiseksi kiersin järven pohjoislaidalle ja Unna Átjekin eteläpuolelta (1225m) kohti Gássaláhkoa ja Stuor Stuodakin kohoumaa. Leikkimökin kokoiset ja suuremmatkin siirtolohkareet seisoivat kuin jättiläisten asettelemina pitkin ylös alas kumpuilevaa maastoa, pieniä lampia siellä täällä notkelmien pohjalla. Yksinäinen ja äänekäs tunturikihu seurasi matkaani pitkään ympärilläni lennellen.
Stuor Suodakilla hetken maisemia ihailtuani, suuntasin kohti Akkaa jonka huiput pysyivät harmaiden pilvien peitossa. Lopulta sain Várdojavrren näkymääni ja ilta yhdeksältä kömmin jo telttaani järven rannalle.
Akan etelärinne ja Stortoppen kohosivat ylöspäin heti teltan toiselta puolelta.

Maanantai- aamuna siirsin telttaani hieman tasaisemmalle ja kuivemmalle paikalle ylemmäs järven rannalta. Nautin kohtalaisen aurinkoisesta säästä ja maisemista kuivalla nummella makoillen. Sopulienkolojen suuaukot täplittivät telttaani ympäröivää maastoa.
Joskus puolen päivän jälkeen näin kahden hahmon lähestyvän vielä varsin kaukaa Rákkasoalggen suunnasta. Arvelin hahmot Uskoksi ja Antjeksi. Noin tuntia myöhemmin he saapuivatkin teltalleni.
Lepohetken ja ruokatauon jälkeen katsoimme taivaan olevan riittävän kirkas Akalle nousemiseen. Kivistä rinnettä ja lumista jäätikön reunaa pitkin pääsimme Uskon kanssa 1900 metriin jossa tuuli muuttui jo hieman kylmemmäksi. Antje oli ehkä noin sataa korkeusmetriä aiemmin kääntynyt takaisin alaspäin. Stortoppenilta lounaaseen ja etelään ja alas jäätikölle putoavan kraatterin reuna tuli vasemmalle yhä lähemmäs kunnes jo kuljimme aivan sen reunalla.
Ilma kävi yhä kylmemmäksi ja tuuli puhalsi mukanaan räntää ja jääksi muuttunutta alijäähtynyttä vettä kun kivinen rinne lakkasi enää nousemasta ylemmäs ja Stortoppenin huippuharjanne tuli yllättäen näkyviin. Harjanne jatkui vasemmalle Stortoppenista kohti Borgtoppenia ja näytti jopa siltä että varovasti edeten ja hyvässä kelissä voisi kiertää harjanteen toiselle puolelle. Ei kuitenkaan tällä kertaa, sillä ehdimme olla huipulla vain hetken kunnes harmaat pilvet jo puskivat lounaasta Nijakin suunnasta päälle ja peittivät koko huipun. Näkyvyys meni nopeasti varsin heikoksi eikä maisemien ihailusta saatikka tallentamisesta kameralle enää ollut mieltä.
Käännyimme takaisin alas. 1800- metrissä pääsimme pois pilvestä ja näkyvyys parani, kivetkin olivat taas hieman kuivempia joten alas meno kävi helpommaksi. Jäätikön reunaa ja lumilaikkuja pitkin laskeutuminen sujuikin joutuisasti.
Teltoille päästyämme vetäydyimme telttoihimme iltapalalle ja sitten yöpuulle.

Tiistaina herättyäni aloin pakkailla kamojani taas kantokuntoon. Suuntasin Várdojávrren länsipuolelta kiertäen ja Várdotjåhkkån itäpuolelta yli kohti Guhkesvággea. Usko ja Antje jäivät vielä teltalleen, he lähtisivät hieman myöhemmin Padjelantan suuntaan. Pysähtyen aika ajoin kuvaamaan ja evästauoille jatkoin matkaani Guhkkesvággen suulla oleva Tjievrra suuntimenani. Sää vaihteli pilvisestä hetkittäisiin auringonpilkahduksiin.
Alkuillasta saavuin Oarjep Tjievrajávren rannalle. Tuuli voimistui kaakosta Ähpárin suunnasta pitkin Guhkkesvággea puhaltaen. Harmaat sadepilvet kulkivat tuulen mukana pitkin laaksoa kohti minua pystyttäessäni telttaani. Puolisen tuntia siitä kun olin kömpinyt telttaani päivällisen keittoon sadepisarat aloittivat tutun ropinan telttakangasta vasten. Pian kuitenkin pilvet veivät sateen mennessään ja taivas kirkastui paljastaen rivin huippuja ja jäätiköitä teltastani lounaaseen. Oikeaalta alkaen; jyrkästi pohjoiseen putoava Nijak, Suottasjåhkka, Suottasjjiegna, Såltatjåhka ja Gássatjåhkkå, Várdasjiegná ja sen takana Gávabákte, Alep Sarekjiegnan jäätikkö ja vasemmalla vielä Sarekin massiivin Stortoppen ja Nordtoppen. Telttapaikkani oli todella upea. Korkea kivinen kunnas joka putosi kuusi-seitsemän metriä suoraan Oarjep Tjievrajávrreen. Akka näkyi yhä takanani pohjoisessa, vasemmalla järvi muutaman metrin päässä, Guhkesvágge suoraan edessäni ja Sarekin massiivi pitkänä rivinä huippuineen ja jäätiköineen oikealla. Sateenjälkeen suoraan Guhkesvággesta nouseva sateenkaari ja upea ilta-aurinko kruunasi illan. Ihailin tyynessä säässä pitkälle auringonlaskun jälkeen maisemia kunnes kömmin sisälle telttaa ja luin vielä tovin kertomusta Pompejin kaupungin tuhosta.

Keskiviikkona aamulla heräsin jo varhain, kävin järvessä kirpeässä kylvyssä, sitten aamupalaa, rinkan pakkausta ja suunta kohti Nordtoppenia. Jonkin matkaa patikoituani eteeni tuli Suottasjiegnan jäätikölta laskeva puro. Leveyttä oli kapeimmillaan vain nelisen metriä mutta voimakas virtaus oli syönyt toisen reunan purosta niin syväksi ettei ylimenoon tuntunut löytyvän paikkaa. Joki mutkitteli jyrkkäreunaisena läpi soisen nummen joten päätin suosiolla seurata sen reunaa pitkin yläjuoksulle. Kolmisen kilometrin päässä virta leveni vihdoin parikymmentä metriä leväksi matalaksi kivikkoiseksi uomaksi josta pääsi yli lähes kenkiään kastamatta. Heti ylityksen jälkeen eteeni tuli jyrkkäseinämäinen, vajaa kymmenmetrinen kiviseinämä josta juoksi pieni putous alas. Joukko poroja kulki juuri pahdan reunan ylitse ja pysähtyivät ihmettelemään minua. Seisoin liikkumatta puron yllä ja yritin hitaasti kaivaa kameraa esiin kun näin vilahdukselta silmäkulmastani tumman varjon hyppäävän vedestä, osuvan lahkeeseeni heti kengänvarren yläpuolelle ja katoavan takaisin veteen. Olin hämmentynyt ja tuijotin veteen. Mikä se oli…Hetken kuluttua näin purossa toisen nopean tumman hahmon kiitävän alas virran mukana ja kohta pian kolmannenkin ja neljännen. Ne olivat pieniä, noin viisisenttisiä, lähes mustia, kaloja. Kääpiökokoisia nieriöitä. Hämmästyttävää kuinka pienissä puroissa ja lammikoissa niitä tapaa. Join vielä muutaman suullisen kylmää, raikasta vettä ja jatkoin matkaani, porot omaansa päinvastaiseen suuntaan. Nousin viistosti ylös noin 950 metriin. Maasto nousi kynnyksittäin ylös aina jäätiköiden reunaan 1200-1300 metriin asti. Jokaisen tasanteen reuna oli varsin kosteata ja osin soista. Keskellä Guhkkesvággea olevaa Sarekvárásjin kukkulaa lähestyesäni maasto kuitenkin muuttui kuivemmaksi.
Noin kilometri Sarekvárásjista tapasin ensimmäiset ihmiset alueella Uskon ja Antjen lisäksi. Hetken maanmiesteni kanssa näiden leirillä rupateltuani jatkoin matkaani. Miehet olivat käyneet jo Stortoppenilla ja olivat nyt nousemassa Nordille.
Nousin Sarekjávrás -järveltä laskevan virran reunaa pitkin ylös ja aloitin kiertämään järveä oikealta. Nordtoppenin rinne nousi ylös oikealta ja järven jäädessä vasemmalle puolelleni. Upeata maastoa telttailuun. Kapea kumpuileva ruohonpeittämä hiekkaharjanne Nordtoppenin ja Sarekvárasjin välissä. Järvenrannassa näkyi jopa hienon valkean hiekan peittämiä kaistaleita. Kaksi hiljaista telttaa näinkin järven tuntumassa. Olin aiemmin jo päättänyt luopua Nordtoppenin huiputuksesta, mutta helppo nousu näytti niin kutsuvalta, että jätin rinkkani evästauolta niille sijoilleen ja aloin nousta rinnettä ylös. Parisataa metriä noustuani selkäni taakseni kerääntyi kuitenkin tummanharmaita pilviä jotka alkoivatkin ripotella hentoja pisaroita päälleni. Luovuin huiputuksesta ja palasin takaisin rinkalleni.
Päätin jatkaa Guhkesvákkjåhkån ylittävälle sillalle ja leirityä sopivalle paikalle heti sillan jälkeen. Ylitettyäni lukuisia Oarjep Sarekjiegnan, Gaskka Sarekjiegnan ja Vuojnesjiegnan jäätiköiltä laskevia puroja ja tarvottuani märkien ja upottavien soisten aukioiden läpi saavuin viimein sillalle. Pysähdyin evästauolle ja mietin mahdollista teltanpaikkaa. Kattava harmaa pilvimassa idästä etelään ei kuitenkaan miellyttänyt maisemana joten päätin jatkaa vielä ainakin niin pitkälle että saisin Gårtjejávrren ja mahdollisesti Suorvan näkyviini. Hyttyset ja toistuvat sadekuurot riesanani jatkoin matkaa soisessa rinteessä joka kasvoi metrin mittaista vaivaiskoivua. Todella raastavaa maastoa.
Kengät täytyivät pikkuhiljaa vedestä ja pysähdyin muutaman kerran tyhjentämään ne ja vääntämään sukat kuivaksi. Näitä lyhyitä taukoja lukuunottamatta lisäsin vauhtia ja jatkoin harjun niskalta toiselle. Seitsemältä sain Gårtejavrren vihdoin näkyviini. Päätin jatkaa aina Suorvalle asti.
Jo levolla ollut parinkymmenen poron joukko kavahti pystyyn ohittaessani ne ja seurasi minua ihmeissään perässäni jonkin matkaa. Aurinko oli jo painumassa vuorten taa kun aloin laskeutumaan 900 metristä alas kohti Suorvaa. Viimeiset puolitoista tuntia painelin sitten juoksumarssia läpi sateen kasteleman tunturikoivikkoisen metsän ja rämeen jonka pohja oli mutaista velliä. Kun ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen poronerotuskarsinan aidat tulivat viimein eteeni tiesin olevani jo lähellä Jierttajávrren rantaa.
Olin tuntia aiemmin soittanut Maurille ja sopinut tapaamisen rannan tuntumaan laskevalle parkkipaikalle.
Kahlasin polvia myöten rantaveteen huuhtoakseni turpeen ja mudan kyllästämät jalkani. Tölkillinen tumman ruskeata kolajuomaa sekä ruotsalaista mellania, sauna Stora Sjöfalletin –tunturiasemalla ja puhdas vaatekerta helpotti pitkän päivätaipaleen kärsimyksiä ja palautti olotilan taas kohdalleen. Reissu oli vaeltamisen osalta tällä kertaa ohi.
kuvat

USKON JA ANTJEN KERTOMUS
Ajoimme lauantaina Oulusta Ritsemiin, missä telttailimme lauantain ja sunnuntain välisen yön.

Sunnuntaiaamuna vene Akkajaurestugalle lähti klo 8.10 paikallista aikaa, perillä olimme yhdeksän aikaan. Kävelimme Padjelantaledeniä pitkin noin 5 km, jonka jälkeen suuntasimme Akkan massiivin rinnettä seuraillen kohti Vardojavvrea, missä olimme sopineet tapaavamme Maurin ja Markon sunnuntaina tai maanantaina. Päivä oli alueelle tyypilliseen tapaan puolipilvinen, välillä tuli pieniä sadekuuroja, jotka eivät kuitenkaan kastelleet. Harrastamme molemman valokuvausta ja pidimme useita valokuvaustaukoja. Antje on kiinnostunut tunturikasveista ja minä otin vaelluskuvia, sekä pakolliset maisemakuvat. Otimme ensimmäisen päivän muutenkin rauhallisesti. Pidimme ruokatauon hieman Vuojatädnon ylittävän sillan jälkeen ja yövyimme Rakkasoalgen kohdilla. Illalla oli hieno auringonlasku, Antje sai siitä kuvia, minä olin jo nukkumassa.

Ma. Heräilimme aamulla joskus 9-10 välillä, söimme aamupalaa ja pakkailimme kamat. Utelias poro tuli ihmettelemään touhujamme. Lähdimme liikkeelle ennen puolta päivää. Matkaa sovittuun tapaamispaikkaan oli 4-5km. Matkalla pääsimme näkemään kivikossa riekon melko läheltä, se luotti ilmeisesti väritykseensä ja antoi kuvata alle 10m päästä. Olimme tapaamispaikassa noin 14 aikaan, Marko oli merkinnyt paikan punaisella kankaalla. Mauri oli joutunut jäämään Suorvaan selkäkipujen takia. Pystytimme teltan ja söimme. Ihan hieno telttapaikka, lounaassa avautui näkymä Niakille. Joimme kahvit ja päätimme lähteä yrittämään Akkalle nousua samana päivänä, koska sää oli kohtuullisen hyvä. Siirryimme alun kivikon jälkeen lumilaikulle, jota pitkin pääsi noin 1700 m saakka. Antje löysi mielenkiintoisia kasveja kuvattavaksi, jatkoin Markon kanssa kahden. Parisataa korkeusmetriä ennen huippua tihkusade muuttui rännäksi ja sumu sakeni. Tässä vaiheessa siirryin lumelta kivirinteeseen Markon seuraksi. Kivikko oli kohtalaisen kiinteää ja rinne ei erityisen jyrkkä. Huippu tuli vastaan hieman yllättäen, tutkailin hetken karttaani, että ollaanko jo perillä. Otettiin kuvat ja lähdettiin laskeutumaan alaspäin. Tapasimme Antjen matkalla kuvaamasta, teltoilla olimme hyvissä ajoin illalla.

Tiistaina heräsimme tavalliseen tapaan noin 9-10 välillä, söimme aamupalaa ja mietimme jatkosuunnitelmaa. Marko oli menossa Guhkesvaggen suuntaan, me päädyimme lähtemään länteen kohti Padjelantaa. Teimme lyhyemmän päivän ja leiriydyimme Niakin juurelle Ruohtesvaggen suulle.

Keskiviikkona Menimme Ruohtesvaggea etelään, laitoimme leirin noin 5km jälkeen. Ruokailun jälkeen lähdimme iltakävelylle Alep Ruohtesjiegnan reunalle. Illaksi sää selkeni ja valo pehmeni. Saimme sammal-, sieni- ja jäätikkökuvia.

Torstaina siirryimme Låvdakin ja Alep Ruohtesjiegnan välisen ylängön kautta seuraavaan lännessä olevaan laaksoon.
Vesisade alkoi kun olimme tulossa alaspäin, nyt satoi jo ihan kunnolla. Leiriydyimme noin 2km etelään Gisuriksen juurella poroerotuspaikasta.
Sää selkeni hieman illaksi, mutta yö oli tuulinen ja kylmä.
Huomasimme aamulla että sade oli tullut ylempänä tuntureilla lumena.

Perjantaina oli tarkoituksena mennä takaisin Akkajaurestugalle ja hommata matkalla vaihtelua kuivaruokaan Kisurisstuganilta.
Aamulla satoi ja odottelimme noin noin klo 13 saakka sateen taukoamista. Keli parani ja lähdimme liikkeelle. Pysähdyimme kuvaamaan poroerotuspaikkaa ja olimme illansuussa Kisurisstuganilla.
Olen syönyt tänä kesänä kolmen viikon ajan Lidlin valmiskastikkeita ja nuudeleita joten 7 euron maksaminen tuoreesta leivästä tuntui ihan hyvältä idealta. Söimme leivät ja suklaat, minkä jälkeen lähdimme kohti Akkajaurea Padjelantaledeniä pitkin. Ilta oli aurinkoinen, Vuojatädnota seuraillessamme näimme kokonaisen sateenkaaren. Perillä venerannassa olimme noin 23 aikaan. Pystytimme teltan ja söimme.

La. Aamulla oli aikainen herätys, vene lähti 8.10, venekyyti kesti vajaat kaksi tuntia, perillä Ritsemissä olimme noin 10 aikaan. Mauri ja Marko olivat lähteneet torstaina takaisin päin, joten mekin ajelimme suoraan Ouluun.