2003 7. Kebnekaise

Painelin jälleen Kebnen polkua Tarfalan suuntaan, koska kaikkea ei vieläkään ollut nähty, valokuvattu ja koettu.
Tarfalajoen sillan jälkeen alkoi kova ukkonen, jota kesti laaksoon saapumiseen saakka. Samaan aikaan vuorella oli kaksi kiipeilijää…..
Olin yötä laakson alkupäässä olevan järven rannassa, joka on erittäin suosittu telttailupaikka vuorille ja jäätiköille menijöiden keskuudessa.
Seuraavana päivänä jatkoin matkaa länteen ohi Tarfalastuganin ja -järven ja aloin nousta ylös solaan kohti Kaskasasjön-lampareen telttapaikkaa.
Tuvalla kuulin juttua miehestä, joka edellisenä päivänä oli istunut lepäämässä kivellä solassa, jonne olin menossa, puku päällä, kaksi muovikassia mukana, ei muuta tavaraa.
…… Jyrkällä soraharjanteella tuli vastaan mies kahden repun kanssa ja paljon myöhemmin toinen kaveri vaellussauvaan (oli saanut sen lainaksi) ja hakkuun varaten toinen takajalka ilmassa.
Tämä toinen mies sitten kertoi heidän edellisestä iltapäivästään vuorella. Hänen jalkansa oli jäänyt vierivän kiven alle ja oli käyttökelvoton.
Edellä mennyt kaveri oli saanut salamaniskun ukkosessa, selvinnyt siitä suurinpiirtein säikähdyksellä ja kun sitten hetken kuluttua oli vitsaillut sormi pystyssä, että salama ei onneksi lyö kahta kertaa samaan paikkaan, saanut toisenkin jysähdyksen. Ja mikäli oikein ymmärsin, hänellä ei juurikaan ollut vammoja niistä.
Kysymykseen avuntarpeesta mies vastasi että kiitos, ei tarvitse ja jatkoi linkkaamista alas. Joskus parin- kolmen tunnin päästä näin helikopterin hakevan heidät Stuganilta.
Hiukan ylempänä on viereisellä jäätiköllä muistaakseni köysiinsä sotkeutuneen miehen muistolaatta, kiipeily on vaarallista touhua.
Jatkoin ylöspäin tarina muovikassimiehestä mielessäni, koska kukaan ei ollut nähnyt hänen tulevan alaspäin eilen, eikä tänään häntä myöskään näkynyt. Kun pääsin solaan lammen rannalle, ei siellä istuksinut ketään, eikä myöskään lähialueella näkynyt ristin sielua. Joten jos kerran mies ei tullut vastaan, minne hän oli menossa muovikasseineen. Vähintään noin sata kilometriä jokaiseen muuhun suuntaan oli asumatonta erämaata. Pukumiehet ovat aina olleet mielenkiintoisen arvoituksellisia vaeltajia.
Seuraavana päiväni mielenkiintoni kohdistui etelän puolella olevaan vuoreen nimeltään Kebnepakte, korkeus 1990 m. Lähdin nousuun aivan jäätikön yläpuolella olevaa harjannetta myöten. Alku sujui nopeasti lähes kävellen, puolivälissä pikkuisen käsillä auttaen ja yläosassa jo hiukan enemmänkin. Valitettavasti Scandien iltapäiväsateet tulivat ajallaan ja käänsivät minut lähes harjanteen yläpäässä takaisin alaspäin. Tulin hiukan eri reittiä hitaasti alaspäin sateen liukastamaa rinnettä ja painuin telttaan keittelemään iltapäiväkahvit ja torkuille.
Kävin illemmalla katsomassa kolme vuotta aiemmin helikopterionnettomuudessa kuolleiden muistokiveä, kyseinen sola on huono tuulitunneli lentovehkeille.
Keli päätti muuttua oikein kunnon myräkäksi, joten jouduin siirtämään telttani kyseisestä tuulitunnelista takaisin alemmaksi edelliselle leiripaikalle järven rantaan hiukan suojaisammalle alueelle.
Seuraavakaan päivä ei tuonut keleihin paljoakaan parannusta, joten kyllästyin viimein puhelemaan itseni kanssa ja läksin yksin etelään.

Tarfala