2018 6. Storfjord / Lødingen

Jos pari huiputusreissun yritystä alkukesälle, vaikka lumitilanne saattaakin olla vielä hiukan haittana. Viimeiset hiihtelijät sentään jo lienee saaneet keräiltyä vehkeensä kesäteloille, mutta kuitenkaan mikään ei voita Lapin alkukesän ulkoiluhetkiä ja -retkiä ulkona luonnossa.

Tuosta näkeekin hiukan lumitilannetta.
http://www.webkameraerinorge.com/webcams.php?viewcam=1025
Reilut pari viikkoa vielä aikaa, lumiraja nyt noin puolen kilometrin korkeudella ja ylempänäkin jo pälviä, hyvältä näyttää.  SÄÄ

Otertinden

Aion taas käydä vilkaisemassa säitä ja lumitilannetta siinä Otertindenin juurella ja kelin salliessa ylempänäkin ylängöllä, mutta kovin pitkään odotteluun nytkään tuskin jaksaa ryhtyä, jos huippu on pilvessä jatkan kohti länttä ja uusia pettymyksiä seuraavan karttatulosteen alueelle.
http://www.webkameraerinorge.com/webcams.php?viewcam=589

Möysalen helmikuussa 2018

Pari paikkaa on mielessä siinä välilläkin, mutta toiseksi yöpymistä vaativaksi kohteeksi ajattelin vilkaista Møysalenin kansallispuistoa. Sielläkin lienee kesäkuulla ylempänä lunta vielä aivan riittämiin, mutta tuskin kuitenkaan hirmu haitaksi asti. SÄÄ

Tutkin tuossa tuota Himangan Kunnottomanperukan sääasemaa ja tulin samaan tulokseen, kuin yr.no pitkässä ennusteessaan, eli koko reissun aikana vain parina päivänä on hieman poutaa, muuten sitten sataa, joten odotukset huiputusten suhteen ovat korkeintaan jossain parinkymmenen prosentin paikkeilla.
Matalapaine toisensa perään tulee Atlantilta Norjan rannikkoa pitkin pohjoiseen ja sataa vetensä sinne, loppua ei näy joten pitänee asennoitua…..

——————————————————————————————————–

Ja sen verran pieleen menikin kaikki vaellussuunnitelmat, että siirsin koko reissun tänne retkeilyosastolle.
Ajelin torstaina 14.6. 940 km. noin kellotaulun ympäri (12 t.) Kilpisjärven Retkeilykeskukseen iltakahville.
Olin joskus katsellut kartalta ja ilmakuvista, että Norjan puolella olevan Galkkojärven rantaan menee tie ja siellä näyttäisi olevan sopivannäköistä leiriytymismaastoa runsaanlaisesti, sinne siis tutkimaan seutua, kannattaa hyödyntää omarantaisia hiekkatievoja.

pe. 15.6.
Seuraavana aamuna sain lopulliset todisteet siitä, että enää ei miestä kannattaisi päästää yksin irti maailmalle. Tavaroita siinä ajokuntoon järjestellessä huomasin, että silmälaseja ei löydy mistään. Siirsin autoakin ja katselin maasta, mutta ei vaan löydy. Koska tarvitsen niitä hiukan myös ajaessa olin pakon edessä ja aloin käymään tavaroita läpi järjestelmällisesti ja pianhan ne löytyivätkin kuskin penkin istuimen ja selkänojan yhtymäkohdasta. Löin lasit päähän ja totesin että korvat ja nenä olivat yöllä painuneet outoihin asentoihin, kun lasit eivät sopineet alkuunkaan silmille….
Niitä varovasti hiukan oioskelin siinä (siis sankoja), että pääsin lähtemään tien päälle ja kohti Storfjordia. Satoi, joten jätin aamukahvin keitonkin hiukan tuonnemmaksi tiedossa olevaan katettuun tilaan. Silmätkin aina aamulla ovat rähmäiset ja linssitkin tosi likaiset ja edelleenkin vielä väärässä asennossa silmien suhteen, joten totesin että hiukkasen huonosti näkyy kaikki maisemat ja liikennemerkit, mutta ajelin kuitenkin Storfjordiin vuononpohjan parkkipaikalle aamukahvin keittoon. Siellä sitten aloin tarkemmin tutkia lasien tilannetta ja totesin ihan sormella kokeillen, että eihän niillä näe kun ei ole linssejäkään. Kaukonäkö riitti ajamiseen, mutta ikälähinäkö ei linssittömyyden havaitsemiseen. Kaivelin sitten myös linssit istuimelta, lähilasit pakaaseista että näin jotain, oikaisin pokat kuntoon ja ujutin linssit paikalleen, vielä pesin ne ja vot, näkö palasikin ennalleen, sitten pääsinkin viimein aamukahvin kimppuun. Olipa show!

Kohteessa

Ajelin sitten muutamat kilometrit Otertindenin juurelle ja koska säätiedot kertoivat vain noin yhden päivän kuivasta mahdollisuudesta kavuta sen jyrkille rinteille, pakkasin vain päiväkamppeet rinkkaan ja könysin mäkeen. Pari kilometriä jyrkkää polkua ylängölle 450 metriin ja pilviä alkaa kertyä taivaalle. Sitten reilu kilometri loivempaa nousua ylängöllä jyrkemmän osan juurelle 600 metriin, jonka osuuden loppupäässä sitten alkoikin sade.
Otertindenin ongelmana ovat sen jyrkät rinteet, joissa ei kenkä kunnolla pidä märällä, etenkin ylhäällä oleva vaikea kohta, mutta jo myös hiukan alempanakin märkä kivikko ja heinät sun muut sammalet, reitistä riippuen, voivat olla tosi ikäviä kavuttavia. Puhumattakaan sellaisesta virheestä, että kiipeää kuivalla ylös ja yrittää tulla sateella alas, se voi johtaa suuriinkin vaikeuksiin. Sateet usein alkavat iltapäivällä.
Eikun sadevaatteet niskaan ja paluumatkalle samaa reittiä. Ylöspäin meni aikaa ehkäpä kolmisen tuntia ja alaspäin pari tuntia. Hukkareissu, mutta tulipahan taas kokemusta ja kuntoa, roppakaupalla.
Vaihtelevissa sääoloissa ajelin sitten illan mittaan toiseen suunniteltuun kohteeseen, Möysalenin kansallispuiston eteläreunalle. Loppumatkasta sää heittäytyikin vallan norjalaiseksi ja olinkin jo hiukan kiitollinen sattumalle, että en ollut jo maastossa sillä hetkellä. Satoi koko yön kaatamalla ja tuuli oli yltynyt jo illalla myrskylukemiin.

Hiukan puhaltelee

Ei tehnyt mieli pakata rinkkaa ja lähteä kävelemään märkään viidakkoon tuollaisessa myrskyssä tietämättä miten kauan myräkkää kestää. Puhelimen sääsovelluskaan ei alkuunkaan pysynyt norjalaisen sään mukana tällä reissulla.

la. 16.6.
Pakollinen aamupistäytyminen märässä viidakossa myrskyssä sateenvarjon kanssa kumpparit jalassa oli uusi mielenkiintoinen kokemus, näemmä sellainenkin onnistuu suhteellisen kuivana, kun suunnittelee kaiken etukäteen valmiiksi.
Sen alueen säähän ei ollut luvassa paljoakaan paranemista, joten tien päälle taas.
Tämän, reissun toisen pettymyksen innoittamana jatkoin autoilua takaisin kohti edellistä kohdetta Otertindeniä. Päivän mittaan sää koko ajan parani iltaa kohti ja sääsovelluskin lupasi taas seuraavan päivän hyväksi ulkoilusääksi.
Yövyin Storfjordin parkkipaikan vieressä merenrannalla. Paikka on hyvä, vaikkakin vilkas ja matkailuautoporukan suosiossa keittokatoksineen ja vesivessoineen.

su. 17.6.
Seuraavana aamuna aikaisin suuntasin jälleen Otertindenin juurelle pakkaamaan päiväreppua, koska seuraavalle päivälle oli taas luvassa sateita, joten taas vain yksi päivä aikaa yrittää, tosin illasta voisi päivää venyttää pidemmällekin.

Otertinden

Samat kuviot, jyrkkä polku, ylänkö, nyt peräti helteessä janoisena ja lähes tuulettomassa säässä. Päivemmällä ohitin toissapäiväisen sateisen kääntymispaikan ja jatkoin ylemmäs jyrkkään ylärinteeseen. Sateet olivat kastelleet rinteen turpeet niin märiksi, että vaatisi reilusti pitemmän ajan että ne lakkaisivat olemasta liukkaita, joten olin hiukan ongelmissa asian kanssa ylempänä rinteessä. Reittikään tuskin oli paras mahdollinen monista variaatioista, eikä loivennustakaan ollut luvassa.

Muitakin kulkijoita oli liikkeellä.

Kiiruna (suurenee klikkaamalla)

Noin 900 metrin paikkeilla totesin myös matkan suhteutettuna omaan kuntooni olevan hiukan vaakalaudalla onnistumisen suhteen, joten pikku ruokapaussin jälkeen oli vain pakko todeta että Otertinden-minä, 3-0.
Kävelyä tuosta retkestä kertyi edestakaisin lähemmäs kymmenisen kilometriä ja korkeuseroa siis + – 900 m. Siitäkin kertyi jo kymmenen tunnin päiväkävely.
Rauhallisesta laskeutumisesta huolimatta onnistuin venähdyttämään nilkkani viimeisellä kilometrillä astumattomaan kuntoon ja veikkaanpa että ilman vaellussauvoja se ehkä olisi sellaiseksi jäänytkin, mutta niiden ansiosta ei aivan, joten vartin päästä kävelin varovasti taas kohti autoa, vaiva jäi lopulta säikähdykseksi.
Salaisena haaveena on ollut joskus vielä piipahtaa takakautta Haltilla. Ajelinkin illan mittaan Guolasjärven taakse parkkipaikalle, mutta sään ja oman kunnon tarkistettuani käännyinkin takaisin etsimään yöpaikkaa jostain hiukan alempaa läheltä Ankerliaa. Halti oli paksussa pilvessä, pysyisikin pilvessä ja sateet jatkuisivat edelleenkin ainakin kuurottaisina ja omakin kunto eilisen rääkin jälkeen oli hiukan Haltilla pistäytymistä vastaan ja tosiaankaan pilvisellä huipulla käynti ei houkutellut maastoon.
Tien kunto oli paljon huonompi kuin pari vuotta aiemmin. Nopeusrajoitus turisteille ei riitä tien kunnossapitämiseen, kun paikalliset vetelee hana auki mutkiin mönkijällä ja karkeine renkaineen tiehen syvät urat siten, ettei jäljellä kohta ole muuta kuin suurimmat kivet. Viimeksi käydessäkin tuli pari mönkijää mutkassa vastaan melkoista vauhtia ja jos en valmiiksi olisi ollut aivan oikeassa reunassa, olisi vaimon auto saanut aivan uuden upean keulakoristeen. Tiellä on alhaalta laaksosta asfaltin loppumisen jälkeen kolmenkympin rajoitus ja portin jälkeen kahdenkympin, mutta mönkijöitä kannattaa todellakin varoa, ilmiselvästi rajoituksia ei noudateta, eikä varmaankaan valvota mitenkään!

ma. 18.6.
Seuraavana päivänä kävin Corsabruan sillalla, noin neljän kilometrin lenkin ja valokuvailin Ankerlian ulkomuseoalueella.

ti. 19.6.
Tiistaina kiipesin Monte Carloon, noin 450 metriä korkealla olevalle kaivosaukolle ja hiukan kurkistin sisäpuolellekin. Siitä tulee reilun neljän kilometrin kävely ylös-alas onneksi hiukan enemmän järjen kanssa tehtyä polkua pitkin, joka on hakattu rinteeseen, eikä ole hirmu jyrkkä.

Monte Carlo

Jostain luin että viitisenkymmentä metriä suuaukolta on tunnelissa este, ettei kukaan pääse seikkailemaan syvemmälle malmille tuoksuviin syövereihin.
Iltapäivällä, kunhan E6:sen aikaavievistä tietöistä oltiin ensin selvitty, kääntyi auton nokka kohti etelää ja Kilpisjärveä, jossa Retkeilykeskuksessa perinteiset ohiajokahvit ja Kolarin-Palojoensuun edelleenkin jatkuvat tietyöt itäpuolelta ohittaen Hetta-Pallas-Kolari -reittiä ajellen, viimeisen yön vietin Pallaksen kupeessa vanhan metsän siimeksessä.

ke. 20.6.
Toiveena oli päästä Pallakselle aamulla hiukan oikomaan turpoavia polvia, pikku pistäytyminen huipulle auttaa kovasti kyseiseen vaivaan kesken pitkän istumisen. Mutta sielläkin riitti pilveä lähes rinteiden alaosaan saakka ja vesisade jatkui edelleenkin, joten mieliala ei kestänyt enää kivuta rinteille, joten matkaan ja illaksi kotiin.

Matkailuauton keskikulutus lähes 3000 kilometrin reissulla oli 4.5 litraa satasella ja pienin tankillinen 4 litraa satasella. Reissun kulut siten jotain parinsadan euron luokkaa.