2017 3. Kuusamo

Ehkä peräti jo maaliskuun puolivälin paikkeilla pääsee pohjoisen pirteään pakkassäähän.
Ulkoilua valokuvaamisen ehdoilla, kävelyä, lumikenkäilyä, hiihtoakin ehkä, mutta luultavasti kuitenkaan ei tällä reissulla.
Kuitenkin sisämajoituksella tällä kertaa, koska löysin halpaakin halvemman vaihtoehdon. Mainostan sitä sitten, kunhan ensin testaan ja havaitsen sen todeksi.
Listalla on ainakin Kuusamon vaarojen lisäksi Oulanka ja Riisitunturi.

——————————————————————————————————–

Tuosta majoituksesta aluksi sen verran, että paikka oli KUUSAMON KEIDAS
Vanhasta koulusta seurakunnan leirikeskuksen kautta yksityisomistukseen kiertynyt tila Soiviossa, jonka palveluista löytyy kaikki tarpeellinen kohtuulliseen hintaan.
Oma majoitus maksoi vain parikymppiä yöltä, halvempaa en ole tavannut missään.

Onneksi pohjoisen rauhallisemmilla teillä ei monin paikoin tunneta talvinopeuksia, muuten tuollaiseen 550 kilometrin matkaankin kuluisi aivan täysi päivä. Pelkkään ajamiseen menee kahdeksankympin keskinopeudellakin noin seitsemisen tuntia siihen vielä tauot päälle, tankilla ei onneksi tarvinnut käydä.
Joten retkeilyyn ei ajopäivänä aikaa jäänyt, lähinnä se kuluu asettautumiseen ja seuraavan päivän varusteluun ja suunnitteluun.

Ensimmäisenä aamuna hurautettiin Rukalle ja kivuttiin aivan huipulle ihailemaan reippaanpuoleisia tuulenpuuskia ja vaakasuoraan tulevaa lumisadetta. Muutaman suttuisen valokuvan ja mastonpötikän kiertämisen jälkeen oli aivan pakkokin jo hilpaista alas, kun kankeus alkoi hiipiä hiukan joka puolelle, takkia lukuunottamatta pukeutuminen ei osunut aivan nappiin, kun alhaalta ei nähnyt tuuliolosuhteita.

Ruka

Päätettiinkin siirtyä metsämaisemiin, ettei tuuli haittaisi harrastuksia niin paljoa.
Ajeltiin siinä huonojen karttojen opastamana ohi aiotun tienhaaran, joten seuraava kohde olikin sitten Myllykoski.

Myllykoski

Paluumatkalla tienhaara löytyi ja suuntasimme Porontimajoen vanhan myllyn maisemiin joka nykyisin palvelee Karhunkierroksen majoitustupana.

Porontima

Paluumatkalle sattui sopivasti vielä Konttainen, jonka rinteillä ja huipunkin kautta kiertävän lumikenkäreitin kävimme kiertämässä ilman lumikenkiä lähes menestyksekkäästi.

Konttainen

Siinähän sitä jo alkoikin olla raitista ilmaa yhdelle päivälle noin kylmiltään.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Riisitunturi. Muutenhan säät ei juurikaan haittaa olemista ja kulkemista, mutta joskus toivoisi valokuviin hiukan enemmän kontrastiakin, sitä ei nyt Riisitunturillakaan kuitenkaan meille suotu, joten pehmeitä taustoja kuvauskohteissa riittää.
Kuljimme ”Riisin rääpäisyn” vastapäivään, eli noin neljän ja puolen km:n lenkin autiotuvan kautta huipulle ja takaisin alas.

Autiotupa

Alkumatka menikin kohtalaisen hyvin ilman lumikenkiä tuvalle asti kymmenen sentin tuoreessa lumessa, vain lopussa katosi polunpohja paikoin kinoksiin ja välillä oltiinkin haaroja myöten hangessa, lunta oli paikoin lähemmäs metrin verran, keskimäärin taisi lukema olla jotain 70 sentin luokkaa. Autiotuvalla yritin kahlata tuvan taakse ilman lumikenkiä kuvaamaan räystäällä ollutta metristä lumilippaa, mutta maavara ei riittänyt ja tuli kurkoituskuva.
Hiukan lounasta, kaverin makkaratkin paistui ja sitten jatkui matka ylöspäin.
Nyt olikin jo pakko laittaa lumikengät jalkaan, kun polkua ei näkynyt lumisateen ja tuiskutuulen seasta yhtään. Vaikka polku oli merkattu, ei se kulkenut suoraan paalulta paalulle, vaan kierteli miten sattuu, merkkien ansiosta onneksi kuitenkin pysyy reitillä, eikä tarvitse suunnistaa kartan ja kompassin kanssa.

Myräkkä

Sen verran aikaa (matkoineen) meni Riisin lumimyräkässä rypemiseen, että muualle ei tarvinnutkaan enää tarjota, joten keskityimme sitten illemmalla saunomiseen, se kun kuului huoneen hintaan vaikka joka päivä.

Seuraavana aamuna oli pakkasta noin 25 astetta, mikä tarkoitti korkeapainetta, eli selkeämpää säätä. Olin heräillyt joskus 4-5:n välillä ja keittelin pimeän aikaan aamukahvia ja ikkunasta auringonnousua katsellessa asia pikkuhiljaa varmistui ja taivas selkenikin heti aamusta aivan pilvetömäksi.
Vuorossa oli Iivaaralle nousu. Kaveri halusi odotella pakkasen putoamista, mutta onneksi aurinko alkoi paistaa mittarin anturiin joten sain hämättyä meidät liikkeelle paljon aikaisemmin, kun mittari näytti jo toistakymmentä astetta lämmintä!

Ylös Iivaarankuvetta

Hiltusentien parkkipaikalta lähtee polku vaaralle ja myös latu-ura hipaisee sitä aivan läheltä. Polkukarttaa ei ollut mukana, joten aivan puhtaasti parkkipaikan opastekartalta mukaan otetulla mielikuvalla ja mutulla mentiin taas eteenpäin kuten tavallista.
Noin kilometrin jälkeen erkani ylös rinteeseen kuulopuheiden mukaan (ladunaukaisijan jututtelu huipulla) ranskalaisten lumikenkäilijöiden tekemä ura, joka näytti selvästi oikotieltä, joten sitä seuraten painuimme kohti huippua.

Huipun tykkykuusikkoa.

Tuoreita jälkiä ei ollut ja ylempänä lunta alkoikin olla taas enemmän, kunnes avonaisemmalle huippualueelle tullessa ura alkoi kadota kinoksiin ja muutamien humpsahduksien jälkeen lumikengät saivat taas käyttöä.

Polku hukassa.

Upea ilma, aurinko lämmitti jo mukavasti tuulettomissa kohdissa. Taukopaikalta löytyi wc, liiteri ja syvään hautautunut nuotiopaikka, joka tällä kertaa sai meiltä jäädä kylmilleen, mutta kuulemma ei kovin pitkäksi aikaa, alas laskeutuessa olikin jo paljon monenmaalaisia vastaantulijoita, olihan sunnuntaipäivä.

Nuotiopaikan liiteri.

Alaspäin lähdettiin aluksi latu-uraa pitkin, se kun ei upottanut,  sitten lumikengillä poikkema oikealle kohti varsinaista kesäpolkua ja sitä pitkin sitten takaisin alaspäin. Silläkin polulla oli ollut liikkujia sen verran, että metsäisemmällä aluella lumikengät olivat turhaa painolastia jaloissa. Osittain kuljettiin siis Iirinkiä pitkin, mutta mutka Näätälammintuvalle jäi pois, oliskohan matkaa kaikkine mutkineen tullut jotain 6-7 kilometriä. Erittäin hieno päiväretki, valokuviakin kertyi repullinen.

Lumitilanteesta ja lumikengistä sellainen havainto että luntahan Kuusamossa taisi tuolloin olla jotain 70-80 sentin vaiheilla ja ilmeisesti ei juurikaan ole merkittäviä suojakelejä ollut, koska kantavuus 70-senttisillä lumikengillä ei paikoin riittänyt joka paikassa, vaan sellaisia puolen metrin uppouma-askeleitakin tuli joskus väliin. Tosin kaveri kevyempänä hiukan pienemmilläkin lumikengillä pysyi paremmin pinnalla.
Pari vuotta on muutenkin jäänyt lumikenkien käytössä väliin, joten kulkeminen ei äkkiseltään ollut kovin kevyttä.

Myös seuraava aamu oli aurinkoinen pakkasaamu. Oikeastaan piti lähteä ajelemaan jo kotia kohti, mutta edellisen illan säätiedotus muutti mielen vielä päiväksi.
Hiukan illalla arvottiin mihin päin lähtisi kulkemaan ja arpaonni (ja paikallisten suositukset) suosi Kuntivaaraa. Siitäkään ei ollut karttaa mukana, joten puhtaalla mutulla taas kohti uusia hankaluuksia.
Jonkinlainen parkkipaikkakin löytyi autolle Pihlajasuon reunasta auraamattoman metsätien alusta, josta sitten jalkeille ja pohjoista kohti. Uutta lunta täälläkin vähintään se kymmenkunta senttiä. Pari kilometriä metsätien pohjaa talsien löytyi kesäparkkipaikka, jolta lähti kesäpolku kohti Kuntivaaraa, siitä oli rajavyöhykkeelle matkaa reilusti vajaa kilometri ja rajalle pari kilometriä.
Opastaululta lähti länteen yksi vanha kelkanjälki ja parit kolmet tuoreet hirvenjäljet, jotka rikkoivat tasaisen baanan reikäjuustoksi. Nekin loppuivat aikanaan ja kelkanjälki johti suolle ja samalla liikaa oikealle, kun merkkaamaton polku olisi mennyt enemmän vasemmalle.

Kuntivaara Liittolammen suolta nähtynä.

Umpiseen ei kuitenkaan lumikengilläkään voinut täällä lähteä, hanki ei kantanut metsämaastossa juurikaan, joten tyydyimme menemään kinoksiin katoavaa kelkanjälkeä laaksossa pari kilometriä vaaran pohjoispuolelle. Minkäänlaista jälkeä ylös vaaralle ei sieltäkään löytynyt.
Kuntipuron varressa pidimme evästystauon ja sitten palalimmekin takaisin autolle.
Nyt kotona katselin noita kelkkareittejä retkikartalta, niitä myötenhän olisi vaaralle päässyt helposti, mutta suurempi mahdollisuus olisi ehkä ollut päästä sairaalaan teho-osastolle, sen verran paljon ja vauhdikkasti kelkkoja ärjähteli niitä pitkin, aivan mieletöntä vauhtia.

Ehkäpä vuoden päästä uudelleen?