2017 9. Ruskaa

Eiköhän se jonniillainen ruska tule tänäkin vuonna. Ainakin aion olla jo viikon 36 lopuilla odottelemassa sitä Norjanmeren rannalla, tällä kertaa jossain Lyngenin vuonon itäpuolella.
Vaellusta ei ole suunnitteilla, mutta ulkoilua joka päivälle ja muutamia tuntureitakin on tulosteltu kartalle ja jos kelit sallivat huiputuksen pari, niin oikein hyvä juttu.
Sää näkyy Suomessa muuttuvan sateiseksi torstaina ja jatkunee ainakin viikon samanlaisena, Lapissa muutamaa päivää myöhemmin, joten tänä kesänä ei aurinkoreissuja sattunut kohdalle.

—————————————————————————————–

Siinä tulikin ennakkoon sitten aivan väärä diagnoosi sään suhteen.
Katselin syyskuun toisen viikon alussa suursäätilaa SÄÄSIVULTANI ja huomasin että vaikka etelässä alkavatkin sateet, ovat Tromsin koillisnurkan saaret kuivilla lähes viikon verran. Eipä tarvinnut kauaa miettiä, kun auto oli pakattu ja heti ke. 6.9. aamusta hurautin Kilpisjärvelle ja yövyin Ahdaskurun sillan parkkipaikalla. Vaihteeksi olin liikkeellä vaimon Farkulla, kun näin syksyllä on luksusta nukkua sisätiloissa pehmeällä patjalla teltan sijaan. Selkä ja polvet pitävät nykyisin myös ratkaisusta kovasti.

Hiukan aiemmin jo oli herättänyt ihmetystä takarenkaiden vajaa ilmamäärä mutta se meni laiskan huoltomiehen piikkiin. Seuraavana aamuna kuitenkin olin kuikuilemassa renkaanpaikkaajaa Skibotnissa, josta sellaista ei aamuvarhaisella kuitenkaan löytynyt, ilmaa kuitenkin sain ja ajelin sitten Manndaleniin, josta sain sen verran apua, että vaihdeltiin vararengas alle, kun huoltamonpitäjä väitti ettei kannata paikkailla, kun reikä on huonossa kohdassa. 
Nyttemmin rengas on kuitenkin paikattu ja vararenkaana, oli Pop-niitin piikki reiässä tulppana, mutta piti hiukan huonosti.

Torstai meni siis vielä hiukan harakoille ja ajeluksi, yöksi jäin Kågenin saaren koillisnurkan lauttapaikan reunamille. Aikaa oli illasta mukavasti pakkailla rinkkaa seuraavan päivän päiväkävelyä varten.
Aamulla heti auringon noustua painuin autolta suoraan rinteeseen kohti Breikågenin huippua, olipa mahtavat maisemat. Sieltä takaisin alas reiluun viiteensataan metriin ylängöllä olevien vielä osittain jäisten järvien kautta eteläkaakon puolella olevalle huipulle 677 m, josta sitten laskeutuminen omille jäljille ja takaisin alas rantaan.
Aurinkoista säätä koko päivän. Lenkin pituus on kartalta mitaten noin seitsemisen kilometriä plus korkeuserot päälle, 0 – 683 – 550 – 677 – 0 m, eli korkeuseroja noin 810 metriä.
En lähtisi lenkkareilla eikä reitti ole kivistä maastoa vierastaville. Reittiä ei myöskään ole juurikaan merkitty maastoon satunnaisia kivikekoja lukuunottamatta, eikä niiden mukaan voi kulkea, joten kelien varalta kunnon suunnistusvälineet pitää olla mukana.

Kuvat aukeavat suurempana uudelle sivulle.

Breikågen + 677 m.

Kågtindan

Sainkin kulumaan päivän melko tarkkaan tuohon kierrokseen, joten illalla ei ollut vapaa-ajan ongelmia. Syödessä pyöräytin vain uudet eväät seuraavan päivän retkille.

Lauantaina ei heti edellisen päivän perään ehken olisi kannattanutkaan ajatella mitään kovin suuria ja korkeita ajatuksia, joten aloitin päivän Skjervøyn saaren telemaston mäellä, jonne menee pikku tiekin (puomi kiinni) ja korkeuttakin on vain 161 metriä. Näköalat kaupunkiin kuitenkin kiinnostivat sen verran, että tuntui olevan pakko käydä kuvaamassa kylää sieltä, samalla sain jalat hereille edellisen reissun jäljiltä.
Sitten hiukan tietä takaisinpäin, auto parkkiin ojaan ja poluntapaista ylöpäin kohti sen saaren korkeinta mäkeä 345 metristä Skattørfjelletiä. Ylhäällä puhalsi navakka tuuli, onneksi tuli sadetakki sentään mukaan. Kenkien kanssa tulikin sitten täysi moka, kun polku menikin paikoin soisia alueita pitkin, tosin Haltin pari vuotta vanhat lenkkarit pitivät kyllä veden ulkopuolella, mutta suurin moka oli se, että tukipohjalliset olivat vaelluskengissä, joten loppumatka oli jo tuskaa kävelyn kanssa.
Matkaa tulee vain kolmisen kilometriä edestakaisin 345 metrin korkeuserolla.

Skattørfjellet, taustalla edellisen päivän mäet oikealla ja keskellä

Kolmatta yötä en jaksanut enää olla samassa (ilta-auringottomassa) paikassa, joten läksin iltapäivällä ajelemaan ja etsimään toista paikkaa, kun aikaakin oli hiukan enemmän. Loppujen lopuksi päädyin muutaman kymmenen kilometrin päähän mantereelle Rotsundelviin joen viereen rantasomerikolle.

Rotsund

Sunnuntaiaamuna aikaisin ajelin takaisin Kågenin saarelle Storbuktasta lähtevän huoltotien alapäähän, ojaparkkiin jälleen kerran, kun hiukan huonosti on yleensä noita pysäköintipaikkoja teiden varsilla ja pelipaikoilla.
Olin katsonut kännykän sääasemalta että päivällä pilvipoutaa ja sade alkaa 18.00, joten koko päivä aikaa ulkoilla.  Hiukan aukinaisella suunnitelmalla kuitenkin rinteeseen, kun seutu oli vierasta ja polvi hiukan huteran oloinen.

Storbuktdalen

Tietä ylös padolle, josta joen yli Storbuktdalenin eteläpuoliselle harjanteelle, jota pitkin menee reitti Redotindenille. Poikkesin kuitenkin harjanteelta alas Fjellvannetille ja kiipesin sen itäpuolella olevalle 560 metriselle huipulle, se lienee joku Trolltindenin läntisin sivuhuippu. Harjanne itään Trolltindenille näytti liian vaikealta, sitäpaitsi tuuliolosuhteetkin olivat kehittyneet sellaiseen malliin, että kerran piti jo lyödä maihin, kun meinasi tulla lentoonlähtö Trolldalenin suppilosta tulevan äkillisen puhurin yllättämänä, illan sateet tekivät jo tuloaan tuulen voimalla.

Storsandnestinden

Polvikin antoi taas elonmerkkejä olemassaolostaan pienellä rusahduksella, joka tosin unohtui pois pikku levolla.
Laskeuduin takaisin järvelle (huipulta katsoen rannassa oli raivattu telttapaikka, jossa oli ilmeisesti ollut kota) ja katselin himoiten ylöstuloharjanteen eteläpuolisen kurun lumilaikkua. Harjanteella nimittäin oli pätkä ”norjalaispolkua” sen jyrkimmässä kohdassa, jota en mielelläni olisi lähtenyt menemään alaspäin, ylös se sentään meni ”aivan mukavasti”.
Vastavuoroisesti jyrkkäseinäisen kurun lumilaikun alla kulki puro, joten sekään reitti ei ollut ollenkaan kaikilta osin turvallinen, eikä kurusta seinämien jyrkkyyden vuoksi päässyt pois kesken matkan. Valitsin kuitenkin kurun. Yläpään lumilaikku oli helppo, puolivälissä oli sitten kaikenlaista kiveä ja puronpohjaa, kunnes alempana alkoi toinen jyrkempi ja kapeampi lumilaikku, jonka alla kukevan puron uomasta ei oikein tiennyt missä reunassa se kulkee, lisäksi molemmin puolin oli kivivyöryn vaara ja vasemmalla puolella se oli vielä suhteellisen akuutti valuvine rinteineen ja lumelle tulleine kivineen, ei vaan onneksi sattunut niin kohdalle, että olisi päässyt väistelemään. Lumilaikun alapäässä piti vielä siirtyä kurun reunasta toiseen, että pääsi jatkamaan puronreunan kivikkoa alaspäin, aika kovaa onneksi oli lumi, joten sortumia ei tapahtunut, enkä taaskaan päässyt uimaan puroon. Huomasin kulkeneeni kurun alapään melko vauhdikkaasti, vaikka polvikin jo hiukan alkoi turpoilla.

Kvaenangen

Jatkoin puron vasenta reunaa Storbuktdaleniin, suoraan Storbuktelvan yli ja vasenta rantaa tielle samaan kohtaan josta olin maastoon lähtenytkin ja tietä pitkin rauhallisesti onnuskellen alas autolle kello kuudentoista seutuvilla, pari tuntia ennen ennustettua sadeaikaa.
Seitsemän kilometrin lenkki 560 metrin korkeuserolla, tuli hyvinkin työpäivän tunnit täyteen.
Ajelin siitä sillan viereen parkkipaikalle syömään ja vaatteiden vaihtoon ja rauhallista vauhtia sitten samantien Kilpiksen Retkeilykeskukseen perinteisille ohiajokahveille. Yritin ostaa tosikallista bensaa, mutta sirukorttini ei kuulemma toiminut, itseasiassa se olikin ainoa pääte, missä se ei toiminut ennen sitä ja sen jälkeen. Yön olin Luontokeskuksen parkin vieressä kelkkareitin alussa.

Käsivarren sateinen ruska

Seuraavana päivänä tankkasin sitten Kaaresuvannossa, bensa tosin oli suurinpiirtein yhtä kallista.
Ajelin Pallakselle, jossa kävin päiväkävelyllä sumussa ja vesisateessakin, polvet pitävät pienestä päivittäisestä liikunnasta.

Pallastunturi

Sitten pistäytyminen Ylläksen maisematielle ja vielä yksi yö jossain Äkäsjoen rannalla ennen kotiutumista.