Sairaskertomus:

Armeijassa päättivät täyspakkauksen lisäksi antaa lyhytaikaiseen kantokokeiluun neljä kappaletta telamiinoja, kymmenisen kiloa kappale. Eli mukana oli tavaraa reilusti enemmän kuin oma paino. Hyvinhän ne meni siinä muutamat kymmenet metrit ilman ongelmia, ei tosin aivan kaikilta.
Minun skolioosinikin sanoi vasta seuraavana aamuna toiveekseen päästä lääkäriin tutkimuksiin ja pari viikkoa VMTL:ää tekikin ihmeitä asialle.
Tosin vaiva oli tullut jäädäkseen ja vuosien varrella työelemässä muutaman kerran vuodessa, tihentyvään tahtiin sai huilailla kuukauden-parin sairaslomilla. Yli viisikymppisena vaiva alkoi oireilla jo siihen tahtiin, että aloin ehdottelemaan eläkettä, mutta yhteiskunta oli sitä mieltä, että se siitä kyllä paranee, kunhan mies uudelleenkoulutetaan toiseen ammattiin.
No koulutettiin, tosin ei ole kovin hääviä istuskella koulun penkillä kippeän selän kanssa, mutta hammasta purren….välillä pikku polvileikkaus ja seuraavana päivänä taas oppiin!
Parin vuoden päästä oli valokuvaajan ja yrittäjän ammattitutkintojen paperit taskussa, mutta selkä ei kyllä parantunut. Oikeastaan se vain paheni koko ajan.
Sitten oli vuorossa selkäleikkaus ja sen jälkeen puoli vuotta sängynpohjalla. Olinpas minä löysä ihminen.
Ei auttanut kun asennoitua aivan uudella tavalla, kiroilla kunnolla, ottaa sauvat käteen ja lähteä ulos…parinkymmenen metrin lenkille, seuraavana päivänä kahdenkymmenenviiden jne. Liikuntakyky palasi hiljalleen, mutta selkä ei tullut kyllä kuntoon, paremmaksi tosin kuin ennen leikkausta, sekin on riittänyt toistaiseksi. Vajaa vuosi leikkauksen jälkeen hankkiuduin sitten eläkkeellekin, koska minusta pelleily sai jo riittää. Siitä on nyt kymmenisen vuotta.
Näillä eväillä ajauduin myös pikkuhiljaa kevytvaelluksen pariin, koska muutenhan en vaelluksille olisi päässytkään ja onneksi näin, koska kävely sauvojen kanssa on se joka pitää liikuntakykyä vielä yllä, muuten se olisi jo loppunut. Nyttemmin vaellukset muuntuvat pikkuhiljaa päiväretkiksi, ennenkuin sitten joskus loppuvat kokonaan.