Uudet kengät

Kävin eilen shortsit halvasta kaupasta, puoli-ilmaiset tietenkin ja ohikulkiessani huomasin muutamia vanhaa mallia olevia työkenkiä tarjouksessa, pääsin ohi vilkaisulla, mutta yön yli alitajunnan asiaa työstettyä, piti tänään sitten käydä sovittelemassakin niitä.
Vanhat vaelluskengät on kohta parikymmentävuotiaat ja saattaa joskus koittaa sekin päivä, että kyllästyn niihin, tai että ne jopa hajoavat jotenkin.
Hanwag – kunnia sille kelle kunnia kuuluu!
Myös lenkkareita olen jo korjaillut parikin kertaa, joten miksei, kun kerran halvalla saa. Tulin myös siihen tulokseen, että jos ostan uudet huippukallit saksalaiset, sitä voi joutua lähtemään niinsanotusti vaelluskengät jalassa sille viimeiselle vaellukselle, kun niistä ei loppua enää vähillä vaatimattomilla reissuilla kerkeisi tulla.

TYÖKENKÄ

Ulkonäöltään tuo on tuollainen korkeavartisen lenkkarin ja vaelluskengän välimuoto, painoltaan varmaan vaelluskenkä, mutta sehän on treeneissä vain eduksi. Oljynkestot ja naulaanastumissuojatkin pitäisi löytyä, tosin eläkkeellä sellaisiin ongelmiin vähemmän enää törmää. Pohja näyttää kovin muoviselta, aika näyttää miten pito riittää, eikä se myöskään ole hirmuisen jäykkä, joten kävely pitkillä kivikkotaipaleilla on myös hiukan kysymysmerkki. Pintakin lienee muovia, joten pitänee myös vettä oikein hyvin, ainakin saumojen käsittelyn jälkeen.
Kokemukset sitten näyttää tuleeko noista koti- / lenkkikengät, vai vaelluskengät.

OTTO SCHACHNER
(„OS“)

PROFESSIONALS FROM DANEMARK
Company established in the year 1946. Almost 70 years in the market.
valmistettu ČESKÁ REPUBLIKA

Ja se hinta…..29.90 €  Vuoden kun kestäis, kaksi olisi jo riemuvoitto!

(Palaan käyttö- ja kestokokemuksiin kunhan niitä ehken pikapuoliin tulee.)

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.