Teltan kolmevuotishuolto

teltta1

Vajaat kolme vuotta kestivät Gorillateipit teltan kinnityskohdissa. Sitten pikkuhiljaa aina käytössä jatkuva veto, säänmuutokset ja eniten varmaankin auringonlämpö ja muukin liiman väsyminen alkoivat tehdä tehtävänsä. Kiinnikkeet irtosivat ensin toinen toisensa perään narukiinnikkeistä ja sauvoihin sidottavista naruista. Kaikki helman kiinnitykset ovat vielä käyttökelpoisia, joskin jo hiukan irvisteleviä, mutta nekin pitänee vaihtaa mieluummin ennen kuin ne alkavat tosissaan irtoilla, ettei tule suoranaisia ongelmia maastossa.
Liiman luulisi kovettuvan vuosien saatossa, mutta tämä liima tuntuu notkistuvan, mitä vanhemmaksi tulee. Teipit irtosivat liiman venyessä sormin vetämällä, eikä Cuben vahingoittunut paria pikku reikää enempää, nekin jäävät uusien ommeltavien kiinnikkeiden alle.
Ensimmäiseksi laitoin uuden kiinnikkeen teltan huipun ja tuulenpuolen (jalkopään) harjaan noin puoleenväliin, koska tuuli painaa sitä kohtaa eniten, kiinnike auttaa siinä pitämään teltan muotoa enemmän tuulta halkovana kiilana.

Uusi kiinnike

Uusi kiinnike

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisään pala vanhaa teltanpohjalkangasta tukemaan kiinnikettä, jonka päälle taitoin kerroksen Cubenia, siihen sitten kiinni pätkä nauhaa, johon voi sitoa kiristysnarun kiinni.
Neulanreikiin vielä Liquisolea ja paikka on taatusti vesitiivis.
Illan mittaan tulivat vielä sauvakiinnikkeetkin molemmilta sivuilta kuntoon.

19.5.
Seuraavana päivänä tuulenpuolen myrskynarut, kaksi kappaletta ja vielä yksi naru vetoketjunpuoleiseen päätyyn, jos joskus vaikkapa pitää laittaa se pääty tuuleen päin.
Ulkoteltassa on nyt viisitoista kiinnityspistettä, yhdeksän alhaalla ja kuusi narukiinnikettä ylempänä puolessavälissä teltan korkeutta, eiköhän se jo noilla tuon muotoisena pysy hiukan kovemmassakin puhurissa pystyssä. Pohjan kulmissakin on vielä neljä kiinnikettä, jotka myös hiukan auttaisivat alaosan tukevuuteen, mutta joita ei juurikaan koskaan tule käytettyä, korkeintaan tulee heiteltyä tavaroita nurkkiin, että pohja pysyy paremmin levällään.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.